Meken megessä

Minulle Gary Moore teki tutuksi biisin Over the Hills and Far Away ja sitä olisi nyt tiedossa. Ei nyt kovin kauaksi, mutta kolmisen tuntia kumminkin mäkien yli. Bussiasemalla annoin vertaistukea vanhemmalle herrasmiehelle, jonka koti Ohridissa oli pahasti halkeillut. Katseltiin kuvia sekä videoita tuhoutuneesta rakennuksesta ja minä vastaavasti näytin kuvia roudan runtelemasta kellaristani. Mahtoikohan yhtään lohduttaa? Kummasti itselle saksankielen sanat muistuivat mieleen, kun oikein muuta yhteistä kieltä ei ollut. Geld ei ollut ongelma, mutta papieren kuulosti olevan grosse problema.

Hänellä, joka heittelee kulkureita toistensa tielle, on ollut hyvä meininki päällä. Taas paikkani oli aivan maailman toiselta laidalta tulevan matkaajan vieressä. Tämä kolmeen ja puoleen tuntiin vierähtänyt taival taitettiin yhdessä brasilialaisen insinööriopiskelijan kanssa. Olimme huolisamme Amazonin sademetsistä ja Brasilian jalkapallomaajoukkueen tilasta. Hän tosissaan ja minä enempi myötätunnosta, ainakin jalkapallon osalta. Haettiin lohtua historiasta ja muisteltiin maidemme mestaruuksia. Kaverilla meni tässä listauksessa hiukan kauemmin. Jätit ässät hihaan ja kerron ”kultaisesta” sukupolvestamme ja Gijonin ihmeestä, kun kohtaan Andorralaisen jalkapallofanin. Teemu Pukista, Ronaldinhoa kaikkien aikojen parhaana pelaajan pitämä intohimoinen futismies, ei ollut kuullutkaan.  Kaikkea muutakin turhaa ehtivät turistit turisemaan.

Reitin korkeimmalla kohdalla pidettiin kymmenen minuutin mittainen tauko. Siinä ehti nielasemaan kylmän Skopskon ja nappaamaan vastapaistetun piiraan matkaevääksi. Kipusin kyytiin, kun ajuri soitteli torvea lähdön merkiksi ja Kaaleppi  bussimme alkoi laskeutumisvalmistelut kohti Ohrid-järveä.

Heti asemalla aisti, että vaikka samassa maassa pysyttiinkin Ohrid erottuisi edukseen. Kaikki on siistiä ja puhdasta. Toki tämä on täynnä turisteja ja siinä on varmasti suurin syy paikkojen kunnossapitoon. Turistit ovat kuitenkin paikallisia tai ainakin naapureista tulleita. Ei näy ylipirteitä ruotsalaisia perheitä, punottaen horjahtelevia brittejä tai vitosen tummuudella paahdettuja röyhkeitä saksalaismammoja. Rauhassa saa olla myös sisäänheittäjiltä tai tavaran tuputtajilta, vaikka kuppilaa ja kojuja on kuin rottia Pariisissa. Ihastuin ja päätin ensimmäisen kaupunkikierroksen jälkeen neuvotella lisäyön palvelualttiin majatalon omistajan kanssa. Täällä olisi hyvä vaikka aloitella novellin käsikirjoitusta, eikä minulla ole mihinkään kiirus.

Harmikseni googlemapsissa ei ole korkeuskäyriä, mutta toisaalta lomailijan vitutuskäyrä ei onneksi pienestä kohoa. Sykkeen käppyrä olisi mennyt suorana viivana asteikon ylimmillä viivoilla. Ajattelin pikaisesti käväistä rannalla ihailemassa maisemia, koska matkaa olisi vain muutama sata metriä. Reitinvalinta ei ihan ollut luokkaa Minna Kauppi. Kyyhkyt pulputtivat ilkkuen lakassaan, kun läähätin niiden ohitse loputtomia portaita ylös. Palkintona oli kyllä amfiteatteri ja mukavat näkymät järvelle. Vielä kuljin läpi ohdakkeisen polun, jossa orjantappurat viilsivät sääreni haavoille ja olemattoman kokoiset öttiäiset kalusivat reiluja palasia pohkeistani. Mitäpä ei nykyturisti muutaman onnistuneen otoksen eteen uhraisi.

Nappasin kaupasta yhden viljatuotteen sekä väliveden ja vetäydyin kämpille toipumaan. Illalla vielä pieni kierros jäätelön kanssa kävelykaduilla, joita täällä onkin enemmän kuin osasin aavistella.

Pakkasin rantakamat Adamiin ja lähdin etsimään uimapaikkaa. Matkalta hankin vielä aurinkorasvaa, koska en niitäkään pohjia hoksannut Suomessa ottaa. Tunnin verran lueskelin biitsin virkaa toimittavilla laatoilla. Pulahdin välillä virkistäytymässä kirkasvetisessä ja kivikkopohjaisessa järvessä. Niin lämmintä oli vesi ettei kovin freesannut. Rantabaarissa lukaisin Kärpän Vikin seikkailut loppuun maistuvan espresson seurassa. Hyvin tuo Rönkä yhäkin kuljettaa tarinaa oivaltavien sutkautusten avittamana.

Käväisin huoneessa pesemässä muka suolat pois iholta. Suihkutellessani vasta tajusin, että järvihän tuo on ja vesi sen myötä makeaa. Näin se mieli tekee tepposia, että oletuksena etelänlomalla uidaan suolavedessä. Lounaan nautin lähipizzeriassa, jossa oli samalla hyvä napsutella muutama rivi tännekin.

Ei Luccia prameudellaan brassaile. Toisissa huoneissa näytti olevan parveke, mutta minulle ei osunut. Kaksi ikkunaa vierekkäin ja niiden takan metrin päässä kiviaita, jonka yli ei juuri nähnyt. Huoneessa on kuitenkin viileää, tulee lämmintä vettä ja sänkykin kelvollinen ainakin nukkumiseen. Sijainti on ihan loistava kävelykatujen risteyksessä, aivan suihkulähdeaukion kulmalla. Lähde ei tosin pulputtanut vettä koko aikana. Rastivälille rannalle löytyy hyvä reitti kävelykadun kautta. Apua saa omistajalta mihin vaan, mitä älyää udella.

Kun kerran kumauttaa päänsä lämminvesivaraajan oikein kunnolla, oppii sen sijainnin lavuaarin yläpuolella muistamaan kerrasta. Boileri on onneksi mallia pyöreä, joten ainakaan näkyviä vammoja ei syntynyt.

Pari päivää menikin pikamättölinjalla. Niistä kunniamaininnan ansaitsee bussitauolla ostettu uunituore feta-pinaattipiirakka. Kasvisteema siis jatkuu hyvässä hengessä. Viimeisenä Ohrid-iltana suuntasin majapaikan isännän suosittelemaa ravintolaan. Jälkikäteen huomasin, että muutamalla kirjaimella muistin paikan nimen väärin. Ihan kelvollisen lihapadan sieltä sai, mutta ei vetänyt vertoja Pristinan perinneherkuille. Viini oli kyllä hyvää ja parasta mitä listalta sai, koska oli ainoa vaihtoehto.

Yksi ruokaan liittyvä mukava ominaisuus soolomatkailussa on. Kun ajattelee puoliksi ääneen, että tuossahan olisi mukavan näköinen kebabkioski, niin kuukaan ei ole vieressä kuulevinaan, katsele taivaalle tai todistele kylläisyyttään. Joku vastaantulija saattaa pitää yksinäistä höpisijää hiukan omituisena, eikä välttämättä ihan väärässä olekaan. Mutta ihan oman mielen mukaan voi käydä dönerinsä ostamassa.

Törmään Aimoon uudelleen Pristinan rähjäisessä kahvilassa, jossa hän parantelemassa melko tuskallisen näköistä krapulaansa. Suomalainen mies on herkimmillään juuri tuossa tilassa, kun pahin kätve alkaa olla taltutettuna ja uusi nousu orastavasti rakenteilla. Aimo purkaa äskettäistä eroaan kylän ukoille ja lause ”Yhden neuvon mä teille äijät annan: nälkäiselle naiselle ei kannata heittää huonoa läppää” toistuu puheessa tasaisin väliajoin.

Paha olo on painanut Aimon kyynärpäiden varaan pöydän ylle. Kumaraisen miehen takana on mittava ura, jota ei löysien farkkushortsien kaulus kykene peittämään. Hiukan alaosastaan kireä t-paitakaan ei ylety talkoisiin osallistumaan. Ei ole Aimo kuitemkaan ammatiltaan rekkakuski.

Kirjoitustyö on saatu nyt alulle ja se ”Oli synkkä ja myrskyinen yö” -vaihe on takana päin, kuin perämoottorin jälkeensä jättämä kuohu. Tästä se lähtee, mutta matkaa on vielä seuraavaankin laituriin.

Illallisen jälkeen kävin vielä rantaterassilla nauttimassa yhden pienen Skopskon ja ajattelin siitä suunnata suoraan kämpille. Matkalla oli kuitenkin kansantanssiesitys ja Euroopan lavoja kiertäneen tanhuajan jälkeläisenä oli melkein velvollisuus pysähtyä katsomaan. Näkemääni piti mennä sulattelemaan vielä pullolliselle punaviiniä kantabaariini. Siinä punaviinipäissäni tulin siihen lopputulemaan, että naiset ovat näissä hypyissä lähinnä rekvisiittaa. Piirileikkeihin heidät kelpuutettiin ja näytelmällisiin osuuksiin, mutta kun mentiin isoa kovaa ja laitettiin jalat töihin kuin riverdancessa niin silloin tytöt laitettiin takariviin huojumaan, pois jaloista pyörimästä. Oma otanta oli vain parin biisin mittainen ja toivottavasti pääsevät esityksen aikana näyttämään taitojaan. Ei pidä ainakaan kokonaan paikkaansa se vanha sanonta, kyllä kansantanssia kannattaa kokeilla ainakin katsojana. Värikästä ja vauhdikasta menoa se on.

Torstain aamupalaksi maukas munakas ja macchiato lähipizzeriassa. Kahvi on täällä todella hyvää. Santsikuppi oli ilmainen ja talo tarjosi vielä pikarillisen jäätelöä jälkkäriksi. Pian starttaan kohti seuraava kohdetta, jota odotankin suurella mielenkiinnolla.