Meken megessä

Aikataulu se on pidemmilläkin reissuilla. Joka paikassa ei voi viipyä, vaikka mieli tekisi. Marseillen visiitti jäi noin vuorokauden mittaiseksi. Ei kaupungissa mitään vikaa ole, mutta pakko jatkaa kohti itää. Oli ihan liipasimella, että poikkeanko ollenkaan. Onneksi poikkesin. Nyt jopa hiukan googletin etukäteen faktoja ja paikkoja kaupungista. Siirtymä oli taas sopiva hiukan alta pari tuntia ja matka taittui junalla oikeinkin leppoisasti.

Vähän on taas isompi Arnabee tämä Marseille. Ei siinä, sekaan vaan.

Etukäteisselvityksissä nousivat esiin vanhan sataman alue ja vankilasaari. Nämä laitoin itselleni listalle. Jätin kartan huoneeseen ja päätin vain hengailla kaupungilla. Sataman löysin ja olihan se ihan hienoa seutua. Saarelle olisi tarjolla paattikyyti samaisesta satamasta, näin ainakin jonkun matkailusivuston mukaan. En sellaista lotjaa heti löytänyt ja tällä tunnetulla kärsivällisyydellä jäi etsimättä. Tai sitten olivat jo ottaneet tapin irti ja nostaneet airot veneeseen. Alkaa selvästi olemaan sesonki ohi täälläkin. 

Myös sellaisen tiedon löysin, jotta kaupunki on rikas sekoitus erilaisia kulttuureja. Kyllä ihan värikästä meno olikin. Haahuilin ympäri kaupunkia päämäärättömästi. Välillä löysin itseni arabikortteleista, jossa ukot siemailivat teetään urbaanien kiviaitojensa vierellä terasseillaan. Tällä ravintoloiden selvästi yleisin raaka-aine oli kebabeläin. Välillä olin merkkiliikkeiden reunustamilla leveillä väylillä ja toisinaan kapeilla putiikkikujilla. Hyvin solahti härmän jätkä monimuotoiseen vilinään.

Poimin illan viimeisiä säteitä talteen sataman kivetyksillä, puistojen penkeillä ja terasseilla. Lempeän lämpöistä ilmaa pitää täällä. Välillä tarkistin Herestä suuntaa, jotta en liian kauaksi kotoa eksyisi. Tuli isälle luvattua lähtiessä, että ei hortoilla pimeässä. Mukavan rentouttavaa välillä tämäkin.

Illan jo hämärtyessä tupsahdin värikkäiden portaiden juurelle. En voinut vastustaa kiusausta kiivetä katsomaan, mihin johtavat. Nuoriso siemaili rauhakseen pussikaljaa rappusilla ja ylhäällä oli viehättävä aukio. Selkeästi oli boheemimpaa meininkiä kuin sataman nurkilla. Istahdin vielä lasilliselle punaista ja käväisin kaupassa. Aamulla tosin selvisi, että aukio oli sama, jossa metrosta nousin kaupunkiin saapuessani. Niin oli silloin kiire viedä rinkkaa hotellille, ettei ehtinyt ympärilleen pälyilemään.

Adam jäi kämpille huilimaan. Puski jotain nuoruuden traumoja pintaan. Höpisi jotain pimeästä ja ahtaasta. Ei siitä ottanut selkoa. Kai se tarina alkaa ajan myötä hahmottumaan. Onhan tässä vielä melkein pari viikkoa yhteistä matkaa jäljellä.

Kyllä aamut on ehkä lomailussa parhaita. Olen mennyt yleensä ajoissa nukkumaan ja heräillyt siinä ennen kahdeksaa. Ylös ei kannata nousta, koska aamupalaa ei välttämättä vielä kaduilta löydä. Tämän hotellin aamiaistarjonta näytti kovin keveältä, että päätin etsiä appeeni muualta.

Näin soolona, kun vetelee ei tarvitse pelätä herättävänsä muita tai odotella toisia nousevaksi. Tässä hotelissa suihkusta tulee vettä kuin Kärcheristä, joten mikäs on ollessa. Puhdistautumisriitin jälkeen metsälle sarvia ja kahvia jahtaamaan. Pakkaan kameran Adamiin ja matkaan. 

Sitten poraudutaan kolmoseen. Ei tartte Jaakko pyöriä haudassa, tää nyt vaan menee näin.

Kadut ovat täynnä Brassereita, Pastellereita ja ties mitä ritareita. Sen verran on nyt selvinnyt, että Brasserie on vissiin ravintola, jossa voi istahtaa ja Pastellerie sellanen piirakan noutopiste. Vähän kuin Seurahuone aikoinaan Tampereella (mutta ei kuitenkaan). Yrityksen ja erehdyksen taktiikalla aina on nälkä lähtenyt.

Aamiasta syön mieluiten istualtaan. Suuntasin Brasseriehen. Kahvia saisi, vaan ei piirakkaa eikä sarvea. Herrasmies kuitenkin ohjeisti hakemaan syötävät kadun toiselta puolelta ja sitten takaisin kahville. Minä tein työtä käskettyä ja kahvi jo höyrysi pöydässä palatessani. Frita on vihanneksilla täytetty piiras. Tämäkin selvisi, kun ostoksiani aloin maistelemaan. 

Täällä kulttuurien kirjossa ajattelin nauttia suosikkikeittiöni lähi-idän mauista. Kolme libanonilaista ravintolaa löysin. Kaksi oli kiinni ja kolmas näytti niin turistirysältä, joten aikomukseksi jäi. Ei juuri hummus, eikä muukaan tahna kielellä ilakoinut. No lähtöaamuna kuitenkin törmäsin syyrialais-palestiinalaiseen ravintolaan. Keittiö oli vielä heilläkin kiinni, mutta teetä sai. Ihan maistui samalta kuin Kotkan Urheiluliikkeessä Damascuksessa tai Josefin kaupassa Arnabeessa. 

Ruokailut hoituivat kokonaan katukeittiöistä napatuilla pizza-sliceilla ja hodareilla. Ihan hommansa hoitivat nekin.

Paras olut tähän asti on ollut belgialainen Affligem Blond. Maistoin heidän jotain tummempaakin laatua, joka oli hiukan liian makea. Tyttö olisi kyllä sen vaihtanutkin. Moneen kertaan kyseli onko ok.

Ei siis mitään uutta ja mullistavaa makuelämystä. Vanhoja tuttuja palautui mieleen ja maan tavoille saatan oppia ennen siirtymistä seuraavaan valtioon. Siellä on tietty taas uudet kujeet. Nämä kaikki tavat ja metkut on tietty maailmanmatkaajille arkisia juttuja, mutta perämetsien peräkamarista lähteneelle ukolle uutta ja ihmeellistä.

Viimeistelen tätä St Charlesin rautatieaseman ravintolassa. Junan lähtöön on pari tuntia ja juuri partio ohitti pöytäni automaattiaseet rinnalla roikkumassa. Kyllä tuo itselle enempi luo turvallisuuden tunnetta kuin pelkoa siitä, mikä partioinnilla pyritään ehkäisemään. 

Aamulla sillan kaiteeseen nojaillessani näin poliisien sulkevan katuja isohkolta alueelta. Uteliaisuus vei taas voiton ja katsomaan. Kävellen sai kaduille mennä. Mielenosoitusmarssihan siellä oli valmistautumassa lähtöön. Tai "miekkari", kuten alan harrastajat sitä Suomessa kutsuvat. Rummut takoivat rytmiä, punaliput liehuivat, musiikki raikasi ja älämölö oli kova. Intoa olivat täynnä kuin ilmapallot. Kadunmielle tein pikahaastattelun. Kielinatolankaa oli taas välissä. Asialla oli ilmeisesti julkistenpalvelujen parissa työskentelevät, joilla oli asiaa presidentti Macronille. Olivat eri mieltä julkisensektorin määrärahojen vähentämisestä. Saattoi se olla tietty kiljunkeiton laillistamisen puolestakin.

Tällainen kuva minulle Marseillesta välittyi pikavisiitin perusteella. Turvalliselta tuntui liikkua. Maanantai-ilta oli toki varmaan seesteisempi kuin viikonloput. Matka jatkuu kohti seuraavaa kohdetta...