Valloitettu vallaton Vesuvius

Herätys kello 7:30, aamupesu, pieni reppu kantoon ja suunta kohti metroasemaa. Aamukahveet päätettiin imaista vasta lähempänä retken lähtöpistettä. Matkalla huomasin, että maailma näyttää erilaiselta oranssien lasien läpi. Kahvila löytyikin kokoontumispaikan nurkalta. Perusmakeaa settiä oikein hyvällä kahvilla tankkasimme päivän varalle.

Kolmen kohteen ja kahdeksan tunnin päiväretki näytti netissä ihan sopivalta senioritoiminnalta. Aamusta kipaistaisiin Vesuviuksen kraateria ihmettelemään, välissä kurkattaisiin miten Pompeijissa on aikonaan elosteltu ja lopuksi vielä vilkaistaisiin Herculaneumin muinaisia ihmeitä. Ilmastoitu bussi veisi kivasti paikasta toiseen ja kiire ei olisi mihinkään. Helppoo ja kivaa. VEP-tarra rintaan ja menoksi. Mitä tuo lyhenne ikinä tarkoittaakaan. Ehkä se on very emotional people.

Bussi kiipeää mutkikasta ja kapeaa tietä yhä ylemmäksi. Kuljettaja joutuu hiljentämään ilmastoinnin jyrkimmissä kohdissa. Vaikka on vasta aamu, lämpötila on ehtinyt kapuamaan nopaemmin kuin bussi. Mittari näyttää jo noin 30 astetta. Viimein bussi saa peruutettua parkiiin ruuhkaiselle aukiolle. Tyttö keltaisessa lippalakissaan uhkailee meita saapumaan linja-autolle takaisin viimeistään kahden tunnin kuluttua.

Katse ylös rinteeseen paljastaa rinteellä jonon ihmisiä, jotka näyttävät muurahaisilta. Pieni vilkaisu matkakaveria silmiin ja varmistus, että ollaanhan mekin menossa. Kyllä oltiin, vesipullot käteen ja sandaalia toisen eteen. Lähes kaikilla muilla näkyi olevan lenkkarit. Olihan jalkineista ohjeissa mainittu, mutta…

Matka taittuu verkkaan, mutta taittuu kuitenkin. Puolessa välissä rinnettä Raili toteaa minulle, että mene vaan. Hänellä oli epäilys ettei ehtisi määräajassa käymään huipulla. Jatkoin päättäväistä kapuamista ja perille jaksoin.

Olin aikaisemmin nähnyt Heklan bussin ikkunasta ja Teiden sangrialasin läpi rannalta. Kurkistus kraateriin oli aivan toista. Eihän siellä mitään kummaa näkynyt, mutta tietoisuus siitä, että joskus se hermostuu oli kiehtova. Nyt taivaalle nousi vain ohut savukiehkura. Liekö Magian Milla keitellyt aamupuuroa tai jotakin rohtoa?

Maisemat alas Napoliin ja lahdelle olivat arvatenkin huikeat. Ja kyllä Railikin ehti komiasti huipulle. Paljon jäi voimia vuorelle. Aavistus siitä, että ei päivästä niin kevyt tulisikaan, hiipi T-paidan hihoista sisään. Alla pari maisemakuvaa ja otos miehestä, joka antoi kaikkensa vuorelle, mutta ei periksi.

Bussi valui alas vuoren rinnettä lailla laavan. Läpi lähiöden kohti meren rantaa matkamme vei. Kulkupelimme oli vaihtunut pienempää, ryhmän jakauduttua eri kohteisiin. Ohjelman mukaan ensinnä piti poiketa Pompeijssa, mutta Herculaneumia kohti mentiin. Jousien tilalla taisi olla rautatangot tai koivuhalot. Aina töyssyn kohdalla haima, munuaiset ja maksa aloittivat tuolileikin ja juili melko kovasti.

Kaksi tuntia oli taas fasistibussiemännän komento. Todettiin sen riittävän loistavasti alla polttavan auringon. Sitkeästi lähdimme laskeutumaan keskelle tuhkasta kaivettuja mökkejä. Hyvin pian näkymä alkoi toistamaan itseään. Ruokaa saatikka juomaa ei ollut tarjolla. Tai oli automaateissa, mutta ei sellaista mikä meillä ajatuksena. Poistuimme alueelta alle tunnin tarvottuamme.

Kohtaamispaikan vieressä oli bussiasema ja sieltä linttiksen grilliltä ostimme parit paniinit. Ei ollut ihmeellinen elämys, mutta nälkä siirtyi. Aikaa oli vielä tähteellä ja Google osoitti meille oivan baari. Kylmät virvokkeet nautittuamme olimme taas valmiina nousemaan bussiin.

Kuski rampittaa ajokkinsa motarille ja matka sujuu joutuin. Toki sisuskaluja säästämättä edelleen. Perillä jonoillaan hetki hiukan leppoisemman oppaan perässä. Annan ajokortin kaniin ja saan äänioppaan kaulaani roikkumaan. Otin englanniksi, koska luotto italian kuullunymmärtämiseen ei ole ihan tapissa. Neito läväyttää alueen kartan pöydälle ja vasta siinä tajuan kuinka laaja alue on. Tänne olisi pitänyt päästä vereksillä voimilla, mutta niillä mennään mitä on pohkeissa jäljellä.

Sisukkaasti jaksoimme kulkea ikiaikaisia katuja läpi puistojen, gladiaattoriareenoiden ja amfiteattereiden. Hämmästelimme kuinka hyvin olivat maalaukset ja saviruukut säilyneet. Täällä ne ihmiset ovat kylpeneet, syöneet, käyneet paskalla ja elostelleet, kunnes Vesuvius päätti lopettaa mokoman rietastelun. Mahtavaa, että on pelastettu nykymarkojen äimisteltäviksi.

Saavuimme taas hyvissä ajoin kohtaamispaikalle ja ehdimme palkita itsemme raikkailla juomilla. Näillä kiloilla ja vuosilla tuntien tarpominen 30 asteen helteessä käy voimille. Yli 23 000 askelta oli päivän saldo. Mutta mikä ei ole kuolemaksi, se voimannuttaa.

Kuviin tarttui taistelutannerta, Taistelevien metsojen innoittaja ja vaeltaja vanhojen katujen.