Meken megessä

Ainakin toistaiseksi Barcelona on osa Espaniaa.

Kotvan Cascaissa mietin skippaanko Barcelonan. Toimiiko siellä mikään ja pääseekö sieltä pois? Koitin seurailla uutisia kotimaasta, koska espanjan osaaminen on heikohkoa ja portugeesi vielä ohkasempaa. Eipä niistä paljoa irronnut, joten päätin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa. 

Lento noin 1,5 tuntia meni mukavasti turistessa naapurin Anatolin (nimi muutettu, koska en tiedä oikeaa) kanssa. Hän oli asunut 17 vuotta Portugalissa ja matkalla tapamaan Barcelonassa asuvaa perhettään. En lähtenyt tätä kuviota enempää avaamaan, mutta huoli perheestä oli ilmeisen suuri.

Junat ja metrot olivat jo yöpuulle käyneet, mutta onneksi lentokenttäbussi vielä ahkeroi. Tiukan jonotuksen jälkeen minullekin paikka löytyi. Kello 01:30 osimoilleen tasan hypähdin rinkkoineni ja reppuineni Plaza de Catalunyalle.  Aukio ja ympäröivät kadut olivat märkiä ja ajoneuvoja harjoineen ja vesitankkeineen risteili ympäriinsä. Tässäkö nyt luututaan Katalonian kansan verta ja mopataan demokratian kyyneleitä? Jännä ajatus putkahti mieleen, koska itsellä ei tuohon itsenäisyyskysymykseen mitään selvää kantaa ole. Olisivat nyt vaan tappelemati ja rauhassa. Ei se nimi maata pahenna ja kai niitä uusia rajoja Eurooppaankin mahtuu? Tai sitten voidaan olla näissä mitä nyt on. Kai se oli tuon aukion nimi, joka näitä pieneen mieleen toi.

No nyt on ensimmäinen kaupunki, jossa on yksi "pakko nähdä" kohde. Ei tämäkään nyt ennakkokaavailuissa Colosseum-luokkaan yllä, mutta Big Ben-luokkaan hyvinkin. Sagrada familia on Gaudin luomus. Vierestä nähneenä voin sanoa, että on kyllä luova kaveri. Ei itselle olisi heti tullut mieleen noita kaikkia yksityiskohtia laittaa samaan rakennukseen.

Muutaman Euroopan kaupungin nähneenä, noihin kirkkoihin alkaa jo hiukan turtumaan. Olisiko ne vähän kuin pornoleffoja, kun yhden oot nähnyt, niin oot nähnyt kaikki. Jos oot nähnyt Notre Damen Pariisissa, Basilica di San Marcon Venetsiassa, Basilica di San Pietron Vatikaanissa, Teresa Orlowskin ja Ron Jeremyn sängyssä, voi ajatella nähneensä kaikki. Mutta ei, tämä Sagrada familia opetti, että aina aina voi nähdä jotain ennen kokematonta. Jatkan siis uteliaana eteenpäin kaikilla elämän saroilla. 

La Ramblalla ja olympiakylän liepeillä tuli myös pyörähdettyä. Aamupäivällä kuljeskelin pieniä sivukujia Ramblan tienoilla. Oli koko ajan tunne, että seuraavan nurkan takaa törmää Semperen ja pojan kirjakauppaan. Avaa oven ja näkee Danielin ja Ferminin puuhissaan kirjojensa parissa. Hyvin osasi Zafon kuvailla kirjojensa miljöön, kun tämäkin mieleeni tuli kujia kulkiessani.

Aloitetaan nyt ruokablogiosiokin tähän samaan sekametelisoppaan. Nimetään ensimmäinen osa Pataykköseksi, TV-kokkien esi-isien Vanamon ja Kolmosen hengessä. Siirrytään kakkoseen vasta, kun on paremmin tutustuttu.

Tavoitteena oli tutustua uusiin makuihin. Tänään lounaalla avokadosta tehdyn tortillan sisään oli piilotettu lohitartar. Kastikkeista kyljessä ei ole tietoa, mutta oli kyllä herkullista. 

Cascaissa oli hotdog-ravintoja, jossa poikkesimme. Melkoinen pettymys oli se. Makkaralaadussa ei ollut valinnanvaraa  ja vain lisukkeita pystyi säätämään. Täältä löytyi paikka Frankfurt (taisi olla ketju), jossa homma osataan hoitaa niin sanotusti vitosella. Makkaravalikoima oli kattava ja comboja lisukkeineen oli melkoinen määrä. Makkarafanilta vahva suositus.

Ensimmäisen vajaan yön nukuin Hostal Delfoksessa 33€ / yö lähellä La Ramblaan. Satuin saamaan varmaankin hostellin surkeimman loukun. Ei ollut ikkunaa ja sänky oli hetekan ja varavuoteen rakkauden hedelmä. Aina kylkeä kääntäessä muisti kertoa, että olehan nyt valas vaan ihan rauhassa. Booking.com kertoi seuraavan yön olevan loppuun myyty, joten sain hyvän syyn etsiä katon pääni päälle muualta. Oli siellä parempiakin huoneita, mutta ei sattunut kohdalle.

Toiseksi yöksi päädyin Hotel Prismaan 63€ / yö ( ei kelvannut vihreä eskortti). Tämä olikin ihan siisti, joskin sijainti hiukan etäämmällä ytimestä. Metro onneksi kulkee.  Otin 48h lipun (noin 14€) ja sillä on onkin ollut hyvä hurruutella. Prismaa vastapäätä piipahdin yömyssyillä ja kysäisin tarjoilijalta, löytyisikö jotain paikallista erikoisuutta local drink or Barcelona special. Sain katalonialaiseen giniin tehdyn GT:n. Putos. Hänenkään lontoo ei ollut täydellistä.

Ei tänne sielua tai sydäntä jäänyt. Ihan siistiä oli ja se ensimmäinen havaintokin taisi olla ihan normaalia jokaöistä natsojen pesua. "Tää on liian suuri city" laulaa Simo Silmu ja samaa voisin sanoa Barcelonasta. Tai ehkä näitä isoja on vaan ollut tässä hiukan liikaa ryppäässä. Seuraavaksi kerraksi pitäisi olla oikein syy tulla. Camp Noulle voisi tulla katsomaan Barcan maailmantähtiä kukaties.

Niin ja rauhallistakin oli. Lievätkö jo leppyneet vai vetävätkö vain henkeä? Jos antavat sen itsenäisyysjulistuksen huomenna, niin ehkä palaavat taas kaduille osoittamaan pahoittuneita mieliään.

Kirjoittelen tätä kuvassa olevassa bussissa ja jo Ranskan puolella. Seuraavat pari yötä on buukattu samaan hotelliin, joten hetki menee aloillaan.