Meken megessä

Viikkari taisi joskus mainostaa laivajunaa. Siinä mentiin junalla Turun satamaan ja laivalle syömään suklaamoussea. Salernosta Messinnaa oli erilainen junalaiva.

Kiipesimme taulun ohjeiden mukaan ajoissa laiturille 4 Salernon asemalla. Pian näyttö tuli toisiin aatoksiin ja juna starttaakin laiturilta 2. Porrasjumppa siis uusiksi ja kotvan kuluttua junaan nousu. Hetki vielä odoteltiin ambulanssia, koska kanssamatkustaja oli saanut sairaskohtauksen.

Samalla lailla meri välkehti kiskojen kyljessä saappaan etupuolella kuin vuosia takaperin pohjepuolella. Matka sujui edellisiä tarinoita naputellessa, joten paljon en huomannut maisemia ihailla.

Junamatkan varsinainen kohokohta oli Messiinan salmen ylitys. Veturin kuljettaja hetken venkslasi, liu'utti ja peruutteli menopelinsä kanssa Villa san Giovannin asemalla. Pian juna olikin jo ajettu lautan uumeniin. Junaemo kävi ohjeistamassa, että lauttamatkan aikana ei junan vessassa käytäisi paskalla, vaan hoidettaisiin se kuten pienempikin hätä lautan tiloissa.

Me innoissamme tietenkin hyökättiin laivan kannelle nauttimaan merituulesta ja kauniista näkymästä Messiinan salmeen. Lauttamatka kesti noin puoli tuntia ja sinä aikana ehti hyvin tutustua Aranciniin, sisilialaiseen pikaruokaklassikkoon. Se on friteerattu, täytetty riisipallo ja ihan ok makuistakin. Tälläista matkailumuotoa ei kovin monessa paikassa pääse kokemaan.

Alla kuvaa junan ikkunasta, lautan uumenista ja kannelta.

Messinaan jäimme yöksi, ettei ihan koko päivää tarvitse istua junassa. Johan tässä yli viisi tuntia nökötettiinkin paikoillamme. Yhden yön huili auttaisi taas jaksamaan eteenpäin.

Pudottauduimme laiturille iltapäivällä, joskus kello 16 aikoihin. Kahvi tuoksui. Asemalla toki notkui muutama matkaaja ja taksikuski. Hotellille kävellessä ei vastaan tainnut tulla yhtään kaupungin asukkia. Liekö siesta vai mikä muka, mutta aavemaiselta tuntui ja kuumalta. Matka hotellille ei onneksi ollut pitkä ja suunnistuskin onnistui mallikkaasti. Pieni viilennys ja illalla sitten syömään.

Ihmiset valtasivat kadut kahdeksan maissa illalla ja aaveet liihoittelivat koloihinsa. Matkan ensimmäinen irkkupubi osui reitille kaupunkiin tutustuesssa. Kylläpä Guinessin lager ja Kilkenny maistuivat herkulliselta, ianikuisen Peronin latkimisen jälkeen.

Poikkesimme kaupungin isoimmalla aukiolla. Matkalla näimme terroristeja kannattavan kulkueen, ei siinä montaa päätä ollut. Istahdettiin aperitiiveille pariinkin kuppilaan ennen ruokailua. Euron shotit kiihdyttivät kummasti ruokahalua. 40 eurolla olisi saanut 50 shottia. Olis tarvittu muutama juojakin lisää. Toivat kynää ja paperia, johon juomatoiveensa sai ihan itse raapustaa. Ruokaravintolat olivat piukassa ja niiden terassit täyttyivät puheensorinasta, mutta onneksi kahden hengen pöytä yleensä löytyy. Niin nytkin.  Pasta täytti vatsan ja maistui mukavalta mennessään kohteeseensa.

Ilmastointi jäi illalla turhan kovalle, enkä yöllä jaksanut nousta sitä säätämään. Nunan ja köhän siltä sitten sain. Pysyivät matkassani uskollisesti koko loppureissun.

Aamulla aaveet olivat palanneet kaduille. Junaan kävellessä oli taas sopuisan rauhallista. Raapaisu Messiina jätti hyvän mielen. Ei tarvitse ehkä palata, mutta rastina kartalla se nyt kuitenkin on.

Kaikki siirtymät onnistuimme aikatauluttamaan niin, ettå lähtö aamupäivän lopulla ja saapuminen alkuiltapäivästä. Se tarkoitti usein kämpän odottelua jossain varjossa. Cataniassa odottelimme asemalla. Flunssa ja helle painoivat vointia, mutta istualtaan jakseli ihan ok. Tunnin verran kahviteltuamme, viesti kilahtikin puhelimeen. Olimme tervetulleita majapaikkaamme. Alkoikin kyllästyttää kanssaihmisten säätämisen ja kinastelun seuraaminen. Uberi halusi noutopaikaksi jonkun kebabbilan, joita ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Siirryimme aseman toiseen reunaan ja johan kelpasi auton kurvata ihan Stazione Centralen pääovelle. Kuski kieputti pieniä kujasia yhä ylöspäin. Kartalta tipahdettiin jo alkumetreillä, mutta ajuri löysi navikointisoftansa avulla onneksi perille.

Iäkkäämpi nainen oli ystävällisenä vastassa ja puhelimessa tuli varsinaiselta isännältä pahoittelut toimimattomasta wifistä. Täällä asuttaisiin kaksi seuraavaa yötä. Ilmastointivehje oli pieni, mutta sisukas ja jaksoi pitää lämmön siedettävänä. Uni ei oikein maistunut, johtuen varmaankin tukkoisuudesta. Ensimmäisenä aamuyönä kuuntelin kopsetta hiljaiselta kadulta. Silloin en jaksanut nousta katsomaan. Toisena yönä sama toistui ja kampesin itseni parvekkeelle. Hevonen kiskoi vaunuja aivan autiolla kadulla. Tuli mielenkiintoinen fiilis. Toki unen puutteessa kieriskelevä mielikin alkoi tuottaa erikoista materiaalia.

Tulopäivänä jaksoin juuri lähiaukiolle syömään ja suoraan takaisin huilaamaan. Toinen päivä kulutettiinkin tiiviimmin kaupunkiin tutustumiseen. Löytyihän sieltä elefanttipatsas, joka oli samalla aurinkokellon viisari, mahtavan kokoinen kirkko, värikkäitä muraaleja ja 1600-luvulla purkauksen muistoksi rakennettu Porta Garibaldi. Tähän liittyy myös kuninkaan naimisiinmeno. Löytyi myös aivan viehättävä baarialue, jossa ruokailimme. Leikkelelautanen oli tämänkin aterian parasta antia. Nyt otettiin lihan sekaan juustojakin. Baarien reunamilla oli päivällä kalamarkkinat ja paljon muita ruokakojuja. Eläväinen tunnelma kaikkiaan.

Vähän liian suuri city, kuten Silmun Simokin laulaa. Paremmassa voinnissa olisi ollut helpompi kävellä mäkisiä, kivisiä ja kuumia katuja. Ei isoa negaa, mutta ei kovasti posiaakaan voi antaa.

Kuvissa Porta Garibaldi, pätkä kotikatua, ilmastointilaitteen kondensioveden keräysjärjestelmä ja markkinoiden laitamia.

Junassa Cataniasta Syrakusaan lyhensin vartin univelkaa. Kaikki on kotiopäin.

Syrakusa valloitti mataluudellaan, pienuudellaan ja ei niin yllättäin rosoisuudellaan. Odotimme avaimia viileyteen pienessä baarissa, joka olikin meidän tulevan huoneemme alapuolella. Lyhyellä odotuksella selvisimme nytkin. Kokeneempi italiatar otti meidät vastaan. Englanti ei häneltä taipunut, mutta puhui italiaa sen verran kovempaa, että minun Duolingoitaliani riitti. Huone oli karuton, mutta ajoi asiansa.

Melkein samantien lähdimme tutustumaan vanhaan kaupunkiin, joka täällä sijaitsee Ortigian saarella. Kaikki on ihan kävelymatkan päässä, sillatkin saarelle vain muutaman kymmenen metrin mittaisia. Saarelle tullessa vastassa on kyydin tarjoajien joukko. Saarella on yksityisautoilu rajoitettua, joten kyydeille on varmasti tarvetta. Jätimme kuitenkin mopoviritysten omistajat kiroamaan peräämme ja läksimme tutkimaan katuja jalkaisin.

Kadut autiot ja tyhjät meitä kuljetti saaren toiselle rannalle asti. Siellä istahdimme hetkeksi pieneen kuppilaan virvokkeelle. Hintataso on selkeästi alhaisempi kuin Catanian baarikortteleissa. Linnoituksen päällä ihalimme hetken merta ja kiersimme rantoja pitkin takaisin. Matkalla ahmimme meren tuoksuja.

Nappasin hodarin isompaan nälkääni ja Raili haukkasi Arancinin kinkkujuustotäytteellä. Olisin ottanut ranskalaisetkin, mutta poika ei suostunut laittamaan rasvakeitintä päälle. Parilankin laittoi minua varten lämpiämään. Hiukan kesti nakin paistaminen. Ei haittaa, lomalla on aikaa.

Syrakusa on Archimedeen kotikaupunki. Täällä hän juoksi munasillaan pitkin katuja ja huusi Heurekaa. Lätke vain kuului reisistä ja eukkojen hurraus katujen varsilta. Nykypäivän matematiikka ja fysiikka on saanut paljon tältä Syrakusan pojalta. Hänen aukionsa ei meidän reitillemme osunut, mutta henki oli voimakkaana läsnä

Luomi luppaa ja lieri lerpattaa. Salvatore imee henkosia sikaristaan ja selaa Tinderiä. Vai katsooko uutisia Ukrainasta tai pelaako Candy Crush Sagaa. Sitä voin vain arvailla. Tähti rinnassa muistuttaa ehkä maineekkaasta urasta armeijan tai Carabinierin palveluksessa. Ne päivät ovat jääneet taakse jo vuosikymmeniä sitten. Yksikään ohikulkevan naisen vartalo ei jää mieheltä huomaamatta ja arvioimatta.

Kuusikymppinen iloinen amerikantyttö kyykistyy ottamaan selfien Salvatoren kanssa. Kuvat lähetetään myös veteraanin puhelimeen. Molemmat hymyilevät, eikä nainen saa jatketuksi matkaa aikoihin. Viimein askeleet etääntyvät ja Salvatoren katse seuraa lantioden keinuntaa, kunnes liike katoaa ihmisvilinään.

Sikarin tuoksu leijailee pöytäämme. Tarjoilijat käyvät jututtamassa kanta-asiakastaan. Kotona Salvatorea odottaa vain kissa. Vaimo Alessia kuoli jo viisi vuotta takaperin. Salvatorella on ikävä, mutta vielä on päiviä, jotka odottavat elämistään. Huomenna uudet lantiot keinuvat ohitse. Joku aina pysähtyykin, joku ehkä vielä joskus pidemmäksikin aikaa.

Tarina ja nimet ovat keksittyjä, näkymän innoittamina.

Toisen päivän aamu pideltiin sadetta, reissun ensimmäistä. Luettiin ja kirjoiteltiin omiamme. Iltapäivällä sateen lakattua lähdimme tuliaisostoksille. Pikkuväki saa jotain sisilialaista.

Syrakusa olikin jo illallista ja iltadrinksuja vaille valmis. Söin miekkakalaa paistinperunoilla ja jälkkäriksi Tiramisua, joka kai vähän kuuluu Italiassa asiaan. Herkullisia olivat molemmat. Peronin väliin löytyi myös virkistävä paikallinen pienpanimotuote. Ilta päättyi oluelle "kämäseen kotibaariin". Pikkupoika konkkaili kipsisinsä kassa pöytien välissä. Ei antanut minun piirtää muistoa kipsiinsä. Rustasin sitten kostoksi suomenlipun baarimikon ranteeseen. Aamulla parvekkeelta löytyi appelsiinin kuoret, jotka joku oli baarissa irroitellessaan ne sinne nakannut. Kotibaarit ovat ihan parhaita.

Aamupalapaikka Syrakusassa oli ehdottomasti reissun paras. Tiski notkui herkkuja ja poikkesimmekin molempina aamuina tässä samassa keitaassa. Ekana aamuna otin lihiksen italialaisen velijen, joka oli täytetty kinkulla, juustolla ja tomaatilla. Toisena aamuna ostin  lehtitaikinaan paketoidun kinkkujuuston ja tottakai cornetot vielä päälle molempina aamuina. Kahvit ja eväät pöytään kärräsi sympaattinen robotti. Sievästi käännähti pöydän vieressä ympäri, ja antoi poimia eväät takapuolestaan.

Syrakusa oli mielestäni Sisilian itärannikon mielenkiintoisin kaupunki. Tänne voisi tulla uudelleen.

Kamera löysi Syrakusasta , rantamaisemaa, arkeologisia kaivanteita, turistin vanhan kaupungin kujilla, aamiaspaikan, ihastuttavan italialaisen tarjoilijan, "kämäsen kotibaarin" ja paperirullan, jonka verran nenäliinoja olen reissun aikana niistänyt.

Pozzalloon pitää vielä maitse matkata. Syy siihen on, että lautta Maltalle lähtee sieltä. Juna on korvattu bussilla. Mitä lie lehtiä kiskoilla tai lunta radanvarren puissa. Aprikoimme lähteekö bussi linja-auto- vai rautatieasemalta. Parempi arvaus on, että rautsikalta. Kävelemme kuitenkin linttiksen kautta, koska se sattuu matkan varrelle. Matkahuollon tyttö ohjasi ystävällisesti rautatieasemalle.

Pieni asema pullotti ihmisistä. Topakan oloinen nainen Trenitalian uniformussa oli kuhinan keskellä kuin kotonaan. Käski odottamaan aulassa, hän tulisi kyllä kertomaan, kun bussi saapuu. Näin toimittiin ja homma rokkasi. Bussi ei tullut täyteen ja pääsimme hyvin levittäytymään. Ainoina jäimme pois syrjäisellä bensiksellä, ihmettelemään ollaanko oikeassa paikassa.

Pozzallo on 20 000 asukkaan satamakaupunki, aivan Sisilian eteläkärjessä. Tänne on hyvä Italian kierros päättää.

Bensa-asemalta hotellille taas kätevästi Uberillä. Sydämellinen vastaantotto ja tyylikkäästi sisustettu huone. Respa on viihtyisän ravintolan yhteydessä alakerrassa ja päätimmekin oitis tulla illalliselle kotiravintolaan. Hotelli Brezza Marina on perhehotelli, jossa on sukupolvenvaihdos menossa. Illallisella nykyinen omistajapolvi lähinnä vahti lapsenlapsiaan ja veivät ne ajoissa nukkumaan. Välimallin sukupolvi hoiti homman tyylikkäästi maaliin. Ukko kuskas pitsaa koteihin ja emäntä piti paletin näpeissään. Pizza oli todella maukasta ja niin reilu, että iso pala jäi lautaselle.

Kävimme tutkimassa reitin satamaan ennakkoon. Matkalla poikkesimme Virtu Ferriesin toimistolla, jossa tulostivat lippumme. Näin homma hoituu sujuvammin seuraavana aamuna portilla. Helle jatkuu edelleen ja totesimme, että laukkujen kanssa ei tätä kävellä. Raili hetken viestitteli ja meillä oli kyyti varattuna aamuksi 6:30.

Kaupunkia pyöriessä alkoi taas janottamaan. Kaikki paikat tuntuivat olevan kiinni. Kyselemällä löytää ja niinpä janoinen sitkeys palkittiin nytkin. Täyttä oli, mutta Peppe antoi luvan istua hänen pöytäänsä.

Vajaassa puolessa tunnissa kuulin miehen koko elämäntarinan. Oli ollut reissuhommaa laivoilla ympäri maailmaa, Norjassa, Saksassa, Ranskassa ja Romaniassa ainakin oli istuttu nosturin nokassa. Israelissakin Peppe oli jotain hommoo tehnyt 50 vuotta takaperin. Oli ollut avioeroa ja kaikkee muutakin. Katseltiin kuvat molempien lapsenlapsista ja Peppen kitaransoittovideoita. Politiikkaakin mies halusi haastaa ja ei pitänyt Israelin toiminnasta. Vaikenin, en lähtenyt turhaa kinaamaan.

Peppen oikea nimi on Giuseppe, mutta isä oli lyhentänyt Peppeksi. Oli kuulemma helpompi komentaa vilkasta poikaa. Oikein mukava kohtaaminen kaikkiaan.

Reissun viimeinen siirtymä oli edessä. Ostin lauttalippuun 20 eurolla luksusta. Sillä sai paikan Club class osastolle, joka oli laivan ylimmällä kannella. Iso aula oli täynnä muhkeita istuimia ja koko alueella vain 7 matkustajaa ja kolme henkilökuntaan kuuluvaa.

Maittavan aamiaisen sai ostaa jonottamatta ja tunnelma oli seesteinen kuin meren pinta. Aurinko teki nousuaan ja värjäsi maiseman kivasti. Parituntinen vierähti mukavasti maisemia ja hömppäleffaa katsellen.

Tietenkin pääsimme laivaan ja laivasta ennen rahvasta. Oli kyllä jokaisen euron väärtti tämä Club class. Varustamo on maltalainen ja meininki selvästi erilainen kuin italialaisten kanssa.

Vielä muutama päivä lepoa Maltan Saint Paul's Bayssa. Rannekkeet ranteeseen ja altaalle loikoilemaan. Tämä alue pikkuruisesta Maltasta onkin vielä tuntematon. Ensivaikutelma on kuitenkin mukava.

Pientä aktiviteettia toki järjestyi. Saarella on iso kansainvälinen Air-Show, jonka harjoituksia seurasimme kaupungilla. Piipahdus akvaarioon ja pubiin peliä katsomaan riittää. Nautiskellaan pöydän antimista, jotka ovatkin herkullisia. Kyllä Bella Vistan kokit hommansa osaavat.

Biljardia, Smart 10:iä, lukemista ja kirjoittamista, niillä ne päivä täyttyvät. On kyllä palkitsevaa 10 päivän reissaamisen jälkeen. Mukavaa sekin toki oli, mutta voimille käy.

Seuraavasta reissusta haaveilemaan, kuten alla olevat enkelit Pozzalon hotellimme seinässä.