Meken megessä

Firenzen aseman rappusilla kökötti yksinäinen pahvilaatikko. Sotilaat näyttivät piipuillaan suuntaa ja ”kehottivat” kiertämään isättömän laatikon etäämmältä. Kyllä sitä ihan mielellään hakeutui kauemmaksi odottelemaan junaansa. Ei mosahtanut.

Ensin pitäisi joutua Bolognaan ja siellä junan vaihto. Kyydissä punaisen paholaisen matka taittui vauhdilla. Huippunopeus oli parhaillaan melkein 300 km / h. Suurin osa matkassa meni tunnelissa, joten vauhdin hurma meni hiukan hukkaan pimeydessä. Tämä Frecciarossa junatyyppi taitaa heidän lippulaivansa. Ilmaiseksi tarjosivat vaikka mitä evästä. Tyydyin veteen, koska vielä olin kylläinen aamupalasta.

Bolognassa oli ihan uusi ja moderni asema. Raiteelle kahdeksan yllytettiin menemään. Siellä lukikin kohteena olevan Munchen. Ei tästä ehdi nyt Octoberfesteille lähtemään. Ihmisiä siinä parveilekin tuijottamassa pientä infotaulua kuin mykkä hitusvinkulaa. Uusi laituri selvisi paria minuuttia ennen lähtöä. No hätä, taas kerittiin hienosti ja lammas pääsi karvoistaan.

Freggiabianca oli pykälä alaspäin luokituksessa. Ei tämäkään huono ole, mutta vauhtia ei löydy ihan Ferrarin veroisesti. Tässä istuttiinkin sitten yli viisi tuntia. Suurimmaksi osaksi rata seuraili aivan Adrianmeren rantaviivaa. Välillä meri katosi näkyvistä, ilmestyäkseen taas välkehtimään ilokseni. Nyt oikeastaan tuli ensimmäisen kerran katseltua maisemiakin, koska aikaa oli.

Yöjuna Lissaboniin ja Nainen junassa ovat oikein hyviä kirjoja. Yöjunalla Lissaboniin tämä retki alkoi. Tämä "Mies junassa" sai nyt hetkeksi rautahepoista tarpeekseen. Takana on viimeinen pätkä kiskoilla tällä matkalla. 

Asemalta soittelin Danielalle vai oliko se Rebecca, että vartin päästä olisin mestoilla. Hän lupasi tulla päästämään sisään (kämppään). Siinä hoidettiin maksupuoli kuntoon ja avaimet vaihtoivat hetkeksi haltijaa. Huone oli vanhankaupungin uumenissa ja sisustus melko minttuinen. Neuvottelu laukun säilytyksestä keskiviikko iltaan asti jäi vielä kesken. Keskustelu aiheesta jatkuisi aamupalalla. Toivottavasti löydetään joku ratkaisu, muuten tulee pitkä päivä kanniskella rinkkaa. Ei se paljoa paina. Vaan jos voimaa ei ole, kevytkin tuntuu raskaalta.

Ei päästy RebeccaDanielan kanssa yhteisymmärrykseen laukun säilytyksestä. Se näissä B&B majoituksissa on toisinaan hankalaa, kun varsinaista respaa ei ole. En antanut sen pilata tunnelmaa. Aamiainen tarjottiin pitkien ja kapeiden kierreportaiden päässä kattoterassilla. Paikka oli upea ja pala välttävä. 

Satamasta löytyi laukulle päivähoitopaikka. Ruuvattiin säätimestä haahuilumoodi päälle ja kaupunkiin tutustumaan. Vanhakaupunki poikkesi piristävästi edellisistä lajitovereistaan. Saatat nähdä kulmalla ukon paikkaamassa verkkojaan tai toisen rassaamassa polkupyöräänsä. Mammat ripottelevat pyykkejään naruille ja vanhemmat matroonat on lykätty rappusille ulkoilemaan. Verhoilla peitettyjen avoimien ovien takaa kuuluu elämisen ääniä, ruokailua, kinastelua ja päivittelyä. Kadun kulmassa kunnostetaan sadevesiränniä. Neljä katselee, kun kaksi on tekevinään. Illalla kalastusaluksien saavuttua satamaan, myydään saalista huutaen kujien kulmilla. Leppoista ja aidon tuoksuista elämää. Turisteja ei näy nimeksikään.  Vain muutama matkamuistomyymälä muistuttaa meidänkin olemassaolosta. "Kelatkaa, nää ihmiset elää näin joka päivä", toteaisi Armankin. Juuri tätä olinkin kaivannut. En tiedä osaisinko elää täällä ja näin, mutta mukava sitä on hetken seurata.

Alue rautatieaseman ja vanhankaupungin välissä on shoppaajille. Löytyy merkkiliikettä Louis Vuittoniin asti. Monet puistot antavat mahdollisuuden hengähtää hetkeksi. Monesti olen joutunut toppuuttelemaan itseäni. Meinaa mennä väkisin paita märkänä suorittamiseksi, vaikka mihinkään ei ole kiirus. Pitäisi vain mennä museokävelyä. Laittaa käden selän taakse, nostaa leukaa hieman pystyy ja laskea vauhti hieman Batistinikävelyn nopeudesta. Kotvan istuin rantakadulla lueskelemassa. Paidattomana herätin huomiota, toppaliivien kulkiessa ohitseni. 

Lounastin Mastro Cicciossa. Lohi-mozzarella täytteinen tumma panini laitettiin olutvirran vietäväksi kohti jo hieman lisää pyöreyttä saanutta vatsaa. Maistuvaa tämäkin oli, osaavat täällä totisesti vastata nälkäisen tarpeisiin. Paikassa oli sujuvasti toimiva nettiyhteyskin, joten päätin samalla naputella pätkän tännekin. 

Iltapäivä meni hiukan ramppaamiseksi sataman ja keskustan väliä kieliongelmien takia. Ymmärsin, että tavaransäilytys on auki vain kello 16 asti. Se olikin päivällä hetken kiinni ja aukeaa uudelleen kello 16. Kiertelin taas ja hetken lueskelin täällä, toisen siellä.

Bariin saatan hyvinkin palata. En varsinaisesti kaupungin itsensä takia, mutta tämä yksi mahdollinen reitti Durresiin Albaniaan. Albaniaan ihastuin kesällä, mutta se esittää vaikeasti tavoiteltavaa.  Voisi tässäkin matkalla yön tai kaksi viivähtää. Hintataso hiukan sivummalla on edullinen ja majoituksia löytyi monen tasoisia. Matka jatkuu ja kulkupeli vaihtuu taas.