Meken megessä

Vihreä kassi lepää lentokentän hihnalla. Meillä on kotikenttäetu, vaikka jouduimme lähtemään ennen sianpieremää. Sain puhuttua Railin mukaan jakamaan kokemuksia ja kustannuksia.

Kuvan kassi ei ollut matkassa ensimmäisellä reissulla 2017, jolloin ensimmäisiä jorinoita tänne naputtelin. Nyt se lähti katsomaan Napolia, jonka viimeksi Italiassa matkatessani kiersin kaukaa. Silloinen työkaveri haukkui kaupungin pystyyn ja päätin kulkea itärannikkoa pitkin. Kaipuu Napoliin kuitenkin jäi. Alustavan ja karkean matkasuunnitelman mukaan nyt startataan juuri Napolista. Olimmekin hyvissä ajoin aamupäivällä oven takana odottelemassa avainten haltijaa.

Mukava asuntomme sijaitsi kätevästi metroasemien kupessa. Linjan 2 asema oli ihan vieressä ja ykköslinjallekin pääsi kiipeämällä nyppylälle pienen puistikon läpi.

Sain luvan tuoda laukut ennen huoneen luovutusta. Emme juurikaan ehtineet odottelemaan, kun jo nauravainen Daniela saapui painavien muovikassien kanssa. Hän ei olisi halunnut päästää meitä sisään siivoamattomaan huoneeseen. Sain kuitenkin puhuttua (italiaksi) itselleni mahdollisuuden housujen vaihtoon. Shortseissa olikin paljon mukavampi kulkea kuin farkuissa. Lämpöä alkoi kuitenkin olemaan jo noin 30 astetta.

Ympäristö oli vilkasta ja enimmäkseen paikallisten asuttamaa. Pienen pienen parvekkeemme alla vihanneskauppias asetteli joka aamu tuoreet porkkanansa, salaattinsa ja heldelmänsä tarjolle. Verdura e frutta kyltti houkutteli asiakkaita liikkeen yllä. Aivan kuin Trifonen kaupassa Lolita Loboscon kodin vieressä Barissa, italialaisessa tv-sarjassa.

Vahva suositus Borgo di San Gennarolle. Aivan loistava isäntä, siisti kämppä ja kaikki toimi.

Täällä muhkeareunaisen pizzan alkukodossa olisi ollut synti jättää maistamatta. Se olisi ollut hiukan sama kuin olisi tepastellut urinaalille, rusauttanut vetoketjun auki, ottanut rystyotteen (tai vaikka kiinalaisen kynäotteen) ja jättänyt kuitenkin kusematta.

Maistoimme pizzaa heti ensimmäisenä päivänä lounaaksi. Meille ainakin sattui oikein oivat yksilöt. Mehukasta ja rapeaa samassa paketissa. Mukava verrata matkan jatkuessa, miten tyyli muuttuu, kun liikumme pois Napolin vaikutusalueelta.

Oli hämmentävää huomata, miten suuressa arvossa Maradonaa edelleen Napolissa pidetään. Hänen kuviaan on joka puolella kaupunkia ja myynnissä on mukia sekä paitaa tietenkin. Toki tämän ymmärtää jalkapallohullussa kaupungissa. Seura voitti ensimmäisen italian mestaruutensa kaudella 1986-1987, eikä varmasti vähiten Maradonan ansiosta.

Vahvimmillaan Diegon fanitus on Espanjalaisissa kortteleissa (Quartieri Spagnoli). Sen jyrkät ja kapeat kadut ovat täynnä sinistä ja elämää. Poikkesimme maistamaan Maradona Spritzit ja aistimme tunnelmaa. Juoma ei yltänyt legendan pelitaitojen tasolle.

Muutamia kuvia Espanjalaisista kortteleista. Ihan suurimpia muraaleja emme löytäneet. Mukaan kuviin sain myös Napolin alueella varttuneen Sophia Lorenin ja jumalan käden. Joskus sitä tuntee itsensä pieneksi ”jumalallisuuden edessä”.

Otsikon sanoin Napolia kuvailivat kaksi Veneton vuorilla asuvaa leidiä. Istuimme jutulla baarissa Espanjalaisessa korttelissa. Ihmiset ovat välittömiä ja iloisia. Kaupungin syke on lähes hengästyttävä. Pillit ne huusi ja naiset kans, laulaa Lapinlahden Linnut. Tuo rivi kuvaa Napolia melko osuvasti.

Minulle Napoli näyttäytyi näin:

Se on sinisiä valoja, sinisiä pelipaitoja ja sininen taivas. Skoottereiden valoja oikealla, vasemmalla, edessä ja takana. Parvekkeella paidatta tanssiva pikkupoika. Spagettiolkaiminen ohut toppi, joka saa rytminsä skootterin moottorista ja mukulakivistä. Tuoreen kalan tuoksua, pakokaasua ja kahvin aromia. Hedelmälaatikoita, parvekkeilla roikkuvia pitsilakanoita ja kirkkautensa hukanneita T-paitoja. Selkärankaa pitkin valuva hikikarpalo. Pitsalaatikkoa hämärtyvällä kadulla kantava nuoripari. Nakkipiilon maku parvekkeella. Napoli on luonnonkivi, jota meri ei ole yltänyt hiomaan. Pinnallaan rosoisuutta, tuoksuja ja vähän likaa. Mutta vain ihan vähän.

Vietimme yhden retkipäivän Napolin ympäristön nähtävyyksiä katselle, mutta laitan niistä omat tarinat.

Viimeisen aamun palan söimme asuntoamme vastapäätä olevassa Cafe Romeossa. Makiat cornettot ja rommisokeriliemessa uiva kakku antoivat voimaa päivään. Ostimme edellisinä iltana metroliput valmiiksi, mutta aamulla mielet olivat jo muuttuneet. Tilasimme Uberin, jotta ei tarvitse laukkuja raahata kovin pitkään.

Nähdä Napoli ja kuolla, sanovat italialaiset. Ehkä koitan kuitenkin pysyä hengissä, ainakin tämän loppureissun verran.