Meken megessä

Aikainen aamu, autio asemahalli. Kahvilan noita luutii mitään ostamattomia tuoleiltaan. Tilaan kaksi cappuccinoa. Onko lippu varmasti kahdelle? On niin halpakin. Edessä yhdeksi maailman kauneimmista junareiteistä. Innostuttaa.

Kaikki matkustajat saman vaunun ovesta sisään. Vastapäätä  isä kahden pienen tyttärensä kanssa. Tytöillä enkelin kasvot ja Lion King paidat hapsuilla. Juna nytkähtää liikkeelle. Lähiötä ja lepikkoa, tunneleita ja tarjoilja kantamassa kahvia.

Pian maisema aukeaa. Hyppytorneille mentiin läpi vehreän ja kumpuilevan maaston. Nyt rinteet ovat jyrkempiä, pudotukset syvempiä. Vuoret seisovat monissa eri väreissä. Ei ole syyttä kehuttu reitti.

Pian allamme mutkittelee Neretva, tuoden oman lisänsä valloittavaan maisemaan. Toinen tytöistä nukahtaa isän syliin. Toisen nenä on kiinni ikkunassa ja silmät ymmyrkäisinä.

Jarrut kirskahtavat, vaunu pysähtyy. Asemarakennus on räikeä vastakohta juuri näkemällemme kauneudelle. Kuumuus hehkuu asfaltista. Kumarrumme ensimmäiseen taksiin.

Autiossa hallissa liikkuvat vain kellon viisarit

Kauneudesta karuuteen

Pieni välihuili huoneessa ja aamupalan etsintään. Tähän asti mentiin asemalla hörpätyllä maitokahvilla. Hotellin nurkilta löytyi makoisat leivät ja paikallista kahvia. Näillä jaksoi hyvin työntyä kaposille kujille turistimassan vietäviksi.

Jo muutaman mutkan jälkeen silta putkahtikin näkyviin. Eihän tuo mitenkään mahdottoman erikoiselta näytä. Tarina se tässäkin joka kiehtoo. Ottomaanit rakensivat sillan jo 1500-luvulla ja heti perään 1990-luvulla kroaatit ampuivat sen paskaksi. Silta kuitenkin rakennettiin entiseen loistoonsa.

Stari Most on kuuluisa myös paikallisten nuorten hypyistä, joilla he todistavat urhoollisuuttaan. Pidän hyppyä noin 20 metristä hiukan riskialttiina seuranhankintakeinona. Osuimme kohdalle, kun turisti loikkasi viileään Neretvaan. Alhaalla oli kumivene varmistamassa ja drone ikuisti tapahtuman. Raikuvat aplodit poika ainakin sai, jos ei muuta.

Vanhankaupungin kadut on päällystetty kivillä ja samaa ainetta on sillan kansikin. Ihmismassat ovat hioneet pinnat sileiksi. Hyppyä tuijotellessamme vierestä kuului kuuluvalla suomenkielellä: "Vittu on liukas" ja sama päti siltaankin.

Turisti pönöttää mestoilla

Se toinen ennakkoon katsottu vierailukohde oli Bill Shanklyn mukaan nimetty pubi. Paikka oli kaukana vanhankaupungin vilinästä, vähän turhankin kaukana paahtavassa helteessä. Ensimmäisellä yrityksellä meillä loppuivat voimat kesken ja käännyimme takaisin, illalla uusi yritys.

Muutaman pysähdyksen jouduimme tekemään toisellakin yrityksellä. Katselimme kuinka korukaupan rouvat ohjeistivat vesipostin huoltajaa. Seuraavassa paikassa valloitimme tuoreen kissiemon paikan ja tämä joutui siirtymään tuolilta maahan nukkumaan. Vaikka urheita olemmekin, niin perille asti emme tälläkään kertaa kävellen jaksaneet. Rautatieasemalta loppumatka taittui taksilla.

Kuvan kissa liittyy vahvasti tarinaan

Kaikki ruoka-annokset on nimetty Liverpoolin pelaajien tai managerien mukaan. Nautin King Kennyn juustohampurilaisen ja olikin oikein maukas. Jälkkäriksi vielä espressot ja Hennesyt.

Ruokailun lomassa katselimme tennisottelua, jossa pöyhkeys vei voiton nöyryydestä. Näin se kai elämässä usein menee. Tai sitten espanjanpoika on italiaanoa parempi pieksemään karvapalloa.

Ihan markkinointihommahan tämä Liverpool-juttu oli, mutta oli silti mukava pistäytyä. Uskoisin ruoan hintalaatusuhteenkin olleen parempi kuin turistipaikoilla.

Punainen evästauko

Yksi lisäyö Sarajevossa tiesi sitä, ettei Mostariin voinut jäädä notkumaan yötä pidemmäksi aikaa. Muuten joutuisimme painamaan loppumatkan laikka punaisena slaikkarin suuntaan. Kyllä Mostarin ehtii näkemään päivässäkin, monet tekevätkin tänne päiväretken vaikkapa Dubrovnikista. Sen huomaa siitäkin, että illaksi kävelykadut rauhoittuvat lähes täysin. Olimme olleet tarpeeksi näiden päiväkerholaisten tönittävinä.

Lähtöaamuna päätimme kipaista ajoissa bussiasemalle. Taksien saatavuus Mostarissa oli yllättävän haastavaa jokaisella kerralla. Niin nytkin. Pyysin kahvilan neitoa soittamaan meille mittarin jonka hän ystävällisesti tekikin. Pian hän kuitenkin ilmoittaa, että auto oli joutunut onnettomuuteen, ja viivästyy vartilla. Ei hätää, meillä on hyvin aikaa. Jututin tarjoilijatyttöä ja kun hänelle selvisi, että olemme menossa linja-autoasemalle, niin hän suositteli bussia. Seisoimme pysäkillä, johon paikkuri kaartaisi 10 minuutin kulutta. Juu, ei kaartanut vielä puolentunnin päästäkään. Pyysin tarjoilijaa soittamaan uuden taksin, koska nyt alkoi aika jo käydä vähiin. Hänen kaverinsa otti homman hoitoonsa. Seitsemän minuutin päästä tulisi auto, mutta meidän pitäisi siirtyä noin 50 metriä pizzerian eteen. Happyending, kyytiin päästiin ja Dubrovnikin bussiin ehdittiin.