Lounasta Lutonissa

Toreilla ja terasseilla on jo kyselty matkahöpinöiden perään. Kyllähän sitä kirjottelis, mutta pitäs ehtiä reissuunkin. Jotenkin näistä tulee uskottavampia silloin. Tässä on nyt ollut kaikenlaista. On pitänyt sinkkuuntua ja tarvinnut opetella keittään sekä pernaa, että makaryyniä. Kirjaprojektikin vei oman aikansa, mutta oli se kyllä joka sekunnin arvoista. Piti mielen pois kaiken syvimmistä montuista ja supista. Vaikka novelliprojektissa tekstiä viilattiinkin huolella, teen blogitekstin kuten ennenkin. Yksi oikoluku ja menoksi. Välillä voi olla hiukan sekavaa, mutta saa kelvata tai olla kelpaamatta.

Johtuuko pitkästä reissutauosta vai vanhuudesta, mutta lentojen varaaminen oli bugista. Piti päästä jatkamaan Lutonista lopulliseen määränpäähän saman päivän aikana, mutta ei. Joko Wizzair oli multa mitään kysymättä muuttanut jatkolennon aikaa tai sit olin vaan katsonut huonosti. Täällä sitä nyt kumminkin nukutaan Ibis Luton airport hotellissa yö.

Matka meni oikein sujuvasti. Herätys klo 03:30 ja kone ilmassa 8:05. Säästää pitää ja Norwegianin pisteillä eka pätkä Helsingistä Gatwickiin. Säästö meni kylläkin kalliiseen (40£) junaan lentoasemien välillä. Junalippuja sai hetken jonottaa, mutta se on täällä Lontoon liepeillä ihan normisetti. Molemmat junat lähtivät käytännössä heti, kun tupsahdin laitureille. Lontoo jää näiden kahden lentoaseman väliin ja pääsin fiilistelemään tuttuja maisemia. Jotenkin nyt oli kiva vaan mennä ohi, vaikka Lontoota rakastankin. Vain kävelymatka Luton airportin asemalta hotellille tuotti vaikeuksia. Ei meinannut reitti löytyä ja hikoilin kuin sika.

Suihkunraikkaana istahdin hotellin terassille yhdelle kylmälle lagerille. Hetihän siihen pöytään kampesi ikäisekseni hyvin säilynyt lutonilaislady eväitään syömään. Lounastauon aikana ehdimmme juttelemaan muustakin kuin kuumasta ilmasta. Pirkko oli hotellin henkilökuntaa ja minä valehtelin olevani kirjailija. Kiiteltiin seuroista ja siirryin tien toisella puolella olevalle bussipysäkille.

Pysäkkikatoksen vieressä oli reilusti öisellä pigmentillä varustettu kaveri kusella. Pyyteli sinä oman toimensa ohella kovasti anteeksi. Kelattuaan vyyhdin lahkeeseen, tuli neuvomaan aikataulujen kanssa. Kiittelin häntäkin vuolaasti, mutta jätin kättelemättä. Jos junat toimivatkin hienosti, bussin kanssa oli toisenmoista. Taulussa luki koko ajan, jotta kolmen minuutin päästä tulee. Kovin ovat pitkiä minuutit tällä saarella,

Bussimatka kesti noin viitisen minuuttia ja kuski ajoi parkkiin paikalliselle linttikselle. Vieressäni istui nainen jostain Gangesin suistosta ja varmistin häneltä, että ollaanko keskustassa. Kyllä oltiin ja läväytin sandaalit asfaltiin.

Vaikka Luton valioliigakaupunki onkin, arvelin sen kovin pieneksi. Ilman etukäteistutkintaa tai Googlemapsia lähdin asemalta samaan suuntaan kuin suurin osa muista matkustajista. Eteenpäin, kuten elämässäkin pitäisi, löntystelin. Jalkakäytävä sujahti alikulkutunneliin ja kulkuri sen mukana. Tunnelin takana avautuikin aivan toinen maailma.

Ristien paikalla oli puolikuita ja muita eksoottisia symboleja. Tuoksut toivat mieleen ajat Lähi-idässä, eikä siisteyden kanssa ollut niin justiinsa. Olin suunnitellut syöväni jossain kivassa pubissa piiraan, makkaroita muusilla tai Fish and chips. Vaikka en ole välttämättä edes Huhmarin johtava islamisti, pystyin päättelemään, että täällä pikku Beirustissa ei unelmani toteutuisi. Hummus, Hijap, Halal ja Hamam olivat vahvasti voitonpuolella. Neljä kovaa hoota, joista yhdelläkään ei ollut minulle mitään annettavaa. Olipa kuitenkin ihan mukava kokemus kävellä pitkät kadut hiljakseen läpi.

Palasin takaisin lähes lähtöpisteeseen. Yritin etsiä merkkejä varsinaisesta keskustasta ja pää pöyri kuin lottopallo. Otin suunnan kohti kauppakatua. Täältä löytyi pääaukio (ainakin luulen niin) ja mukava kävelykatu. Mutta ei pubia vieläkään. Nälkä kasvoi ja jano kävi miltei sietämättömäksi. Aivan kävelykadun päässä siinsi The Castle ja hymy palasi huulille. Castlesta ei saanut ruokaa, mutta pintin onneksi myivät.

Tuli mieleen ensimmäinen matkani Lontooseen. Lähdimme ensimmäisenä aamuna Ilpon kanssa Hyde Parkin pohjoispuolelta kohti Buckinghamin palatsia. Kokeneemmat olivat opastaneet, että Lontoossa on pubeja jokaisessa kadunkulmassa. Vaan eipä osunut meidän reitille. Vasta tuntien riuduttavan haahuilun jälkeen löysimme Red Lionin. Sen tunteen muistaa vieläkin, taitaa reissukaverikin muistaa.

Näitä juttuja aiemmin lukeneet varmaan jo arvaavat, mihin päädyin lounaalle. Kebabille tietenkin.

Kello on nyt puoli kahdeksan ja kirjoitan tätä hotellin aulabaarissa lasagnea illalliseksi lapioden. Mietin, voinko suositella Lutonia matkakohteena. Matka Lontoosta tänne on vähän kuin Tampereelta Jämsään. Metsää, peltoa ja joku paikallinen Orivesi radan varressa. Junat ovat täällä kalliita, että kyllä tänne (lue lentokentälle) pitää olla asiaa, jotta kannattaa tulla. Vaikka on tämä varmasti isompi ja värikkäämpi kuin Jämsä, ei vasiten kannata lähteä.

Toki, jos tykkää sameista brittialeista, hengailusta ja paikallisen meningin seuraamisesta, on tämä oiva paikka. Vaikka varsinaisia pubeja ei keskustasta hevin löydy, on olutta kuitenkin helposti ja halvalla saatavilla. Vaikkapa aukion laidalla olevasta suuresta The White Housesta. Kumpikin pintti, jonka Luton Townissa join, maksoi alle kolme puntaa. Turisteja ei ole riesana, vaan elämä soljuu aidosti paikallisena. The Castlessa istuin kahden kantaveijarin välissä ja väistämättä kuulin mitä toisilleen huutelivat. Sen verran oli murre paksua, että juurikaan en ymmärtänyt.

Aamulla oli taas herätys 03:30. Lentoyhtiö varoitteli, että Lutonin kentällä on hässäkää järjestelmän kanssa ja pyysivät olemaan kolmea tuntia ennen lähtöä paikalla. Oli siitä Suomessa uutistakin. Paskat siellä mitään säätöä ollut ja odotteluksi meni. Kone nousi 6:50, kuten pitikin. Pret a Mangerista sain maittavan pekonipatongin pätkän munamajoneesilla. Lopullisessa määränpäässä vilahtaakin sitten loppukuu. Tai ainakin tämä on tämän reissun lopullinen määränpää. Voihan se joskus tulevaisuudessa olla vaikka ihan vihoviimeinen loppusijoituspaikka. Kohde on tuttu, mutta katsotaan löytyisikö uutta kulmaa vielä yhteen tekstiin. Ainakin tämän tarinan viimeistely onnistui.

Mitä tältä reissulta odotan? Kirjoittaa taas pitäisi, muutakin kuin näitä lätinöitä. Testailen myös kuinka hyvin kirjanpitohommia pystyy tekemään etänä. Toki mukava olisi tavata uusia ihmisiä, löytää hyviä ruokapaikkoja ja vähän lomailla. Käydä meressä iltauinnilla ja lueskella auringossa. Voisi myös opetella tulemaan paremmin toimeen itsensä kanssa. Mitään jokapäiväistä haikuhaastetta en nyt aseta, mutta pidän niillekin mielen avoimena. Kirjoitetaan, jos on tullakseen.