Meken megessä

Yhdeksän aikaan aamulla tepastelin bussiasemalle. Pikemminkin se on bussitori, jossa autot ovat miten sattuu ympäri aukiota ja kuskit kauppaavat tuotteitaan huutamalla. Nopeasti löytyi minibussi Tiranaan, laukku autonviereen odottamaan ja itse kyytiin. Sitten alkoi mälvääminen, jossa osasyyllisenä olin itsekin. Sain mahtavan paikan peräpenkiltä käytävän kohdalta ja onnellisena oikaisin jalkani. Kohta kohti tuli käytävän täydeltä miestä, joka oli virkaiältään vanhempi ja operoi ylemmässä painoluokassa. Tein tilaa suosiolla. Kolmessa sekunnissa kuitenkin huomasin, etten pärjäisi siinä loukossa kahta tuntia ahtaanpaikankammoni kanssa. Lähin skimbaamaan vastavirtaan bussista ulos. Nostin laukun olalle ja sanoin kuskille ettei onnistu, ei mahdu. Kuski avasi etuoven ja osoitti kädellä, että herra on hyvä vaan. Onnellinen loppu saatiin tähän saagaan.

Kuski ja repsikka eivät olleet oikein juttumiehiä, joten parin virittelyn jälkeen annon olla. Ystävällisesti kyllä vastasivat, jos jotain kysyi. Ilmastointi toimi loistavasti paitsi jyrkissä ylämäissä ja moottoritiellä se laitettiin kiinni ja ikkunat auki. Kaikki tehot tarvittiin matkan joutumiseen. Ohrid-järvi on todellakin vuorien ympäröimä ja maisemat olivat paikoin huikeita. Matkan varrella myytiin koran-kaloja, sipuleita ja kaikkea mahdollista maanviljelys- ja puutarhatuotetta. Kaiken tämän näki etupenkiltä kuin raveissa eturivistä.

Tiranan bussitorilta otin taksin hotellille. Kovin oli vastenmielistä kuljettajan lähteä kahvikupposen äärestä, mutta matkaan päästiin. Ihmetyksekseni huomasin muutaman autokoulun auton matkalla hotellille. Paikallisilla on siis mahdollisuus autokoulu käydä, pakollinen se ei voi olla. Ja varmaankin vain harva käyttää tuon tilaisuuden hyväkseen.

Jäi parin vuoden takaiselta SupaTours-matkalta yksi kontakti WhatsAppiin ja laittelin sinne viestiä. Pian puhelin täyttyi kysymyksistä. Missä olet? Mihin haluaisit mennä? Mitä suunnitelmia ja aikatauluja? Parin tunnin päästä Ergis tuli noutamaan autollaan ja aloitimme päivän tutustumalla Bunk´art 1 museoon. Se on Albanian sotaisasta historiasta kertova museo, joka sijaitsee valtavan bunkkerikompleksin käytävillä. Vain pieni osa luolastosta on museon käytössä, silti nähtävää riitti pitkäksi aikaa. Henkilökohtainen opas taustoitti tarinoita mukavasti. Kannattaa käydä, jos Tiranaan jostain syystä eksytte.

Albanianpunaisten lasien läpi katsottuna saksalaiset ovat perseestä, mutta kreikkalaiset ja serbit ovat vielä syvemmältä ja enämpi poikittain. Näin paikalliset rankkaavat valloittajansa. Italialaiset saavat puhtaat paperit ja se näkyy nykypäivänäkin siinä, että iso osa väestä osaa italiaa.

Kinostudio on kaupunginosa, jota olisi aikoinaan voinut kutsua Albanian Hollywoodiksi. Siellä kuvattiin lähes kaikki maan elokuvat. Minulle se näyttäytyi nyt hyvinkin tyypillisenä lähiönä, jota oppaani kutsui periferiaksi. Hän on siellä syntynyt ja lapsuutensa viettänyt. Pysähdyttiin syntymäkotinsa viereen oluelle. Baarin edustalla oli muutama pöytä nuhjuisine tuoleineen. Kun todella pelkistetyt sisustukset tulee muotiin, tämä baari on eturivin bilemestoja.

Terassilla lomaileva baarinpitäjä Beni siemaili rakia ja maitoa, muilla paikallisilla oli edessään kolpakot. Grergji oli ollut Tromssassa rakennushommissa, mutta nyt näytti työrintamalla olevan hiljaisempaa. Tai sitten paikalliset demarit ovat olleet suomalaisia siskojaan sekä veljiään nohevampia ja täällä on jo siirrytty niihin nelipäiväisiin viikkoihin ja kuusituntisiin päiviin. Suomalainen turisti on nähtävyys, jota kaikki käyvät kättelemässä ja halaamassa.

Ihmisistä huokuu ystävällisyys, yhteisöllisyys sekä perheistä ja ystävistä välittäminen. Jos minulla on tänään jotain ja toisella ei, silloin minä autan. Huomenna se voi olla toisinpäin. Puhutaan koulutuksen tasosta maissamme, ilmastoista ja tehdään kaikenlaista vertailua, joka toisaalta on ihan turhaa. Suurin harmituksen aihe heillä on kommunismin aikoinaan viemät suuret maa-alueet, joista alle 10 prosenttia on palautettu alkuperäisille omistajilleen. He eivät kaipaa luksusta, ovat selkeästi tyytyväisiä melko niukkaan elämäänsä.

Opas pudotti minut ruokapaikkaan lähelle hotellia. Tankkaus ja pikainen virkistäytyminen huoneessa palautti voimia kummasti. Sovittiin vielä illalle pieni palaveri kaupungille. Kävelin saatujen ohjeiden mukaan vartin verran, josta osan tosin harhaan. Lopulta baari löytyi siihen odottelemaan ja viestiä saapumisesta laittamaan. Pian viesti tavoitti kohteensa, eikö jääty siihen istuksimaan vaan komento oli ottaa tuoppi kantoon ja menoksi. Lasku lähti Ergisin mukana hoidettavaksi tarjoilijan suuntaan ja samalla tuo anniskelun ammattilainen sai ilmeisesti kuulla, että turistin kaljasta tuli nyt ”take away”.

Polku mutkitteli ravintolan taakse hämärälle katokselle, johon oli selvästi hahmotteilla terassi. Lipan alla istui kaksi vanhempaa herrasmiestä rakilasit edessään. Tulevat yhtiökumppanit siinä suunnittelivat ravintolansa avajaisia, jotka olisivat hyvissä olosuhteissa reilun viikon kuluttua. Tulevan ravintolan kokki Moli oli keittänyt (ammattikieltä, kiitos Jokke!) Saksassa noin kolmekymmentä vuotta ja oli nyt palannut takaisin kotikaupunkiinsa. Vanhan äidin jäljellä olevista päivistä ei ollut lukua tiedossa ja poika halusi auttaa viimeisillä metreillä parhaansa mukaan. Xhinon roolista en ole ihan varma, mutta ymmärsin sen painottuvan bisneksen ja talouden puolelle. Muutama pikkujuttu pitää hoitaa ja uusi ravintola on valmis palvelemaan tiranalaisia ja turisteja.

Saman ylpeyden kansalaisuudestaan, jonka olin aiemmin huomannut Kinostudiolla, aisti näistäkin herroista. Varmaan samaa välittämistä ja ylpeyttä on koko tällä alueella, mutta minulla ei ole ollut mahdollisuutta päästä näin iholle aiemmin. Ilman tulkkia se olisi kuitenkin jäänyt hyvin pintapuoliseksi. Itselle tämä tulkkaushomma on hiukan outoa. Piti oikein pinnistellä, että katsoin sitä ihmistä silmiin kenelle puhuin oikeasti.

Tarkastuskierroksesta voin antaa täydet pisteet. Keittiön varustuksesta en osaa sanoa tällä kokemuksella mitään, mutta yleisilmeestä on tulossa siisti ja asiallinen.

Tunnin verran siinä rupateltiin niitä näitä ja useampaan kertaan joutuin anteeksi pyydellen kieltäytymään rakilasillisesta. Olisi ollut kotitekoista ja takuu päänsäryttömästä aamusta kuului tarjoukseen. Lopulta uskoivat ja luovuttivat. Hodarikopin kautta palailin kämpille. Tarjolla oli itävaltalaista pötkylää, joka oli hiukan juustoista makuuni.

Jollyssa sain huoneekseni pienimmän yksikön koko matkan tähänastisessa historiassa. Pieni cooleri kyllä viilensi ilman sopivaksi, kun aikansa haki säätimestä asetuksia kohdilleen. Hotellin sijainti on todella hyvä, mutta kannattaa katsoa muita vaihtoehtoja ensin. Aamiainen alkoi 7:15 ja nälkäinen matkaaja oli haarukka tanassa jo ennen puolta. Hiukan oli kokkaus vielä vaiheessa, mutta ruokailun aikana munat keittyivät ja tomaattijuustoileivät valmistuivat. Rouva oli hyvin ystävällinen ja järkkäsi parhaansa mukaan.

Lauantaiaamuna olisi aikainen lähtö, oikein piti kello laittaa seitsemän jäljestä soittamaan. Ergis lupasi soittaa taksin noutamaan. Illalla sovittiin vielä viiden yön majoitus seuraavassa kohteessa. Talo ja ympäristö on ennestään tuttu, joten kun hintakin asettui sopivalle tasolle kaupat syntyivät. Isäntä ei ollut itse tulossa kohteeseen, joten muutama käytännön järjestely piti hoitaa.

Päivä Tiranassa ei ollut ihan normaali turistipäivä. Mieluummin kyllä tutustuin paikallisiin ihmiseen ja paikkoihin, joihin ei tulisi muuten mentyä. Pari vuotta sitten tuli Hoxhan pyramidit sekä muut pakolliset nähtyä ja vaikka olikin hiukan pimeä ja jotenkin hämärästi utuinen keli, on ne kaikki vielä mielessä. Ei se ollut silloinkaan ihan perusturismia, mutta se ei kuulu tähän tarinaan. Valokuvia en ole ehtinyt paljoa ottaa, koska päivän luonne oli tällainen. Jutellessa ihmisten kanssa ei käynyt mielessäkään alkaa räpsimään kuvia.