Meken megessä

Päätin ottaa pienen hengähdystauon syksyyn ja kerätä voimia kiireiseen alkutalveen. Kollega oli samaa mieltä. Päätimme lähteä Berliiniin, koska siellä molemmat ovat jo aikaisemmin käyneet. Voisi vain laiskasti kuljeskella, hengailla ja nauttia paikallisista perinneherkuista. Yhtään pakollista kohdetta ei ole näkemättä, eikä tarvi siis suorittaa. No hetki voi viedä mennessään ja meininki voi olla ihan toinen.

Halvat lennot Tampereelta vaikuttivat toki myös kohteen valintaa. Halpuus tietää usein myös aikasta nousua, niinpä kello alkoi soittamaan linnunlaulua aamuyöstä kotvan kolmen jälkeen. Ehkä aamuäreydestä johtuen, lennon myöhästyminen harmitti tavallista enemmän. Toki sää oli poikkeuksellinen (Suomessa satoi lunta). Luulisin tuon kuitenkin olevan ennakoitavissa. Eikö niillä olekin ihan ammattireiskojen ennustusvehkeet siellä tornissa. Näin maalikon mielestä ainakin paremmat kuin Ylen Anniinalla, joka meille taviksille osasi kertoa aamun lumisateesta. Toisaalta perjantaina oli vain kaksi lähtevää lentoa Tampere-Pirkkalan lentoasemalta. Siis kaksi hommaa hoidettavana. Silti kapteeni kuuluttaa, jotta uotellaan, että saavat kiitotien kolattua. Soittiko jollekin Jaskalle Säijään, vasta kun putoavista lumihiutaleista ei nähnyt läpi. Jaska siinä hörppi aamukahvin rauhassa loppuun ja nieleskeli nisut. Ei tää tietenkään Jaskan vika oo, mutta vähän nyt ryhtiä siihen kentänhoitoon, että saadaan sinne enemmän lähtöjä kuin kaksi päivässä. Ei vainkaan, kyllä siellä varmaan kaikki parhaansa tekevät ja tekeville sattuu.

Nyt loppu nurinat. Kunhan läpimikseni avauduin. Berliinissä oltiin ihan aikataulussa ja aurinkoinen pieni pakkaskeli helli koko pitkä viikonlopun ajan.

Ostimme 24 tunnin lipun julkisiin kulkupeleihin lentokentältä. Se jo osaltaan houkutteli kiertämään kaupunkia ihan kotikulmia etäämmälläkin. Toisaalta aurinkoinen sää innosti tepastelemaan pitkiäkin siirtymiä. Kolmen päivän aikana askelia kertyikin noin 45 000 kappaletta. Alla muutamia kokemuksia Berliiinin turistikohteista.

Pikkumiehille yritän aina miettiä jotain kaupunkiin liittyvää tuliaista. Vielä ei ole tarvinnut turvautua ”I sydän Berliini” tyyppisiin ratkaisuihin. Pikkukakkosen nukkumatti eli Sandmännchen on Itä-Saksasta kotoisin. Sepä olisi oiva löytö vaikkapa pehmoleluna. Sitä on mukava etsiä haahuillessa.

Kumpikaan meistä ei ollut ensimmäisellä reissullaan noussut ihailemaan maisemia ikoniseen TV-torniin. Nyt hissi hilasi meidät hiukan yli 200 metriin ihailemaan kaupunkia lokkiperspektiivistä. Piiput puskivat savua pakkasilmaan, jota tuulivoimaloiden siivet vatkasivat. Kaupunkia riitti lähes silmänkantamattomiin ja tuntui kuin kaikki pääväylät johtaisivat jalkojemme juureen. Tornin varjo änkesi mukavasti mukaan kuvaan.

Hiukan oli ensimmäisen matkan jälkeen huono omatunto, kun en silloin tornissa käynyt, vaikka juurella patsastelinkin. Silloin taidettiin seurueemme kanssa olla kovin persoja HappyHour-houkutuksille. Nyt nautiskelimme ylhäällä hienostuneesti espressomartinit. Siinä maistellessa viereiseen pöytään asettui suomea puhuva seurue. Rouva oli asunut jo 17 vuotta Berliinissä ja vasta nyt ensimmäisen kerran tornissa käymässä. Nytkin Suomesta saapuneille sukulaisille paikkaa näyttämässä. Eli ei se kovin suuri synti ollut silloin 2016 antautua tarjousten vietäväksi.

Tornista avautuneet maisemat jäivät ensimmäisen Berliinipäivämme ainoaksi nähtävyyskokemukseksi. Mutta kaksi täyttä päivää jäi vielä jäljelle.

Torni tuntuu tarkkailevan kulkijaa kaikkialla kaupungissa. Alla vielä kuvaa tornista sinitaivasta vasten ja tumma tornidrinkkini.

Raili ei ollut nähnyt Checkpoint Charileta, joten sinne suuntasimme lauantaina heti aamusta. Vielä kesällä 2016 vartiokopissa oli sotilaspukuun pukeutunut henkilö pykälässä, turistien kuvattavana. Liekö kesän juttuja vai mitä, mutta nyt koppi oli autio ja tyhjä. Se on myös pian nähty.

Vieressä oleva Black Box Cold War esittelee napakasti ja pienessä tilassa kylmän sodan tapahtumat. Näyttelyyn mahtuu myös muita kriisejä, jotka ovat ravistelleet suurvaltojen suhteita vuosien saatossa. Pidin museota juuri sopivan kokoisena. Samalla pienellä aukiolla on säilytetty palanen muuria alleviivaamaan museon sanomaa.

Trabantin maine on monen tiedossa. Halpisauto harppimaasta on leimansa saanut ja varmaan osittain ansainnutkin. Trabant Museo on sopivasti Checkpoint Charlien nurkilla, joten päätettiin tutustua legendaan tarkemmin.

Museo on pieni ja autoja siellä on vain noin parikymmentä. Valikoima on kuitenkin monipuolinen ja esittelee auton kehityksen lisäksi myös muutamia kustomoituja yksilöitä. Lisäksi paikasta löytyy tehtaan ajo-opetussimulaattori, ja yhteen ajoneuvoon sai kömpiä sisälle. En tosin uskaltanut, koska takareidet olivat kireinä tepastelusta. Olisin voinut juuttua ratin taakse museoesineeksi itsekin.

Ihan vähän vain ajattelimme vilkaista dokumenttirainaa, joka pienessä teatterihuoneessa pyöri. Tehtaan ”loistoaikojen” suunnittelijoiden ja johtajien tarinat kuitenkin pitivät perseet penkeissä. Opin sen, että Golf 1 on rakennettu Trabant 603:n piirustusten mukaan. Kuussataakolmonen ei koskaan päässyt tuotantoon asti, tehtaan alasajon takia. Kuvat päätyivät kuitenkin länteen. Kukaan ei tiedä miten, totesi tehtaanjohtaja ovela ilme kasvoillaan. Senkin kuulin, että Trabant on voittanut luokkansa ralleja useissa isoissa kisoissa. Samassa luokassa kilpaili silloin Bemareitakin. Onko se sitten joku lisämeriitti? Se jääköön jokaisen itse pohdittavaksi.

Puodista tarttui vielä pikkuväelle viemistä itsellekin jotain rekvisiittaa.

Sunnuntain ohjelmaksi jäi East Side Gallery ja kävelykierros historiallisia rakennuksia ihaillen.

Aamupala syötiin sunnuntain kunniaksi hotellilla. Muille aamuille ei sitä viitsitty ostaa, vaan poikettiin kahviloissa. Massut täynnä hypättiin lähiasemalta S-Bahniin, jolla huristeltiin asemanväli Podstamer Platzille. Siellä tovi etsittiin oikeaa bussipysäkkiä, joka viimein löydettiin. Bussi numero 300 lähti kurvailemaan läpi keskustan kohteeseemme East Side Galleryyn.

Bussi jätti meidän Berliinin Jääkarhujen areenan eteen: Puistossa Love Hate -veistos vangitsi mielenkiinnon. Jälkeenpäin mietin, että tuo voisi toimia otsikkona gallerian teoksille, vaikka ei siihen mitenkään liitykään. Jotenkin noihin kahteen sanaan on paalutettu elämän äärirajat, joiden välissä on kaikki muu. Kädenlämpöiset ja puolivillaiset harmaan eri sävyt. Ne kaikkein suurimmat tunteet viha ja rakkaus, joiden välissä on kaikki muu. Kaipaus ja ikävä, lohtu ja myötätunto, sekä moni muu.

Ennen taiteeseen tutustumista kävelimme vielä kaunista ja aurinkoista Spreen rantaa.

Kilometrin ja 300 metrin matka vanhaa muuria, joka varattu ulkoilmataiteelle. Joukossa on ikoninen kuva Leonid Breznevin ja Eric Honeckerin suudelmasta. Tämä teos oli ehdottomasti suosituin kuvauskohde. Minä käänsin häveellisesti selkäni ja annoin Leksan ja Ekin imutella rauhassa.

Matkalle mahtuu kuitenkin hyvin monenlaista taidetta. Toiset puhuttelivat enemmän kuin toiset. Pelkäsin, että iskee taideähky pitkän seinämän viertä kulkiessa. Näin ei kuitenkaan käynyt, johtuen ehkä juuri tuosta monipuolisuudesta.

Siinä oli kontrastia, kun maalauksessa Einstein pohti suhteellisuus juttujaan, Goethe dramaturgioitaan ja Schiller runojensa sointia. Suomituristi mietti heitä katsoessa: ”Jos käy nyt kaljalla, niin pitääkö käydä vessassa, ennen kuin nousee bussiin.”

Muurin länsipuoli on varattu kaikille tekijöille. En tiedä pitääkö se itäpuolen teokset siisteinä vai joudutaanko niitä puhdistamaan tiiviisti.

Kaiken nähtyämme, päätimme palkita itsemme raikkailla juomilla. Muurin päässä oleva baari oli suljettu. Ajattelin, että läheisellä Ost Bahnhoffilla olisi varmasti  joku Semafori tai Maltainen Metso odottamassa janoisia. Eipä ollut. Kuivin suin ja kulkematta pisoaarin kautta nousin linja-autoon.

Idässä on idän säännöt. Bussia aseman pihassa odotellessa laitapuolen Tyson pudotti lajitoverinsa yhdellä suoralla asfaltiin, Tyrmätyn tyttöystävä teki pienen kostoretken, jolla ei juurikaan vaikutusta ollut. Tyson poistui paikalta ja kanveesiin nuijittukin pääsi itse pystyyn. Pariskunta lähti nyrkkisankarin perään. En välttämättä halua tietää mitä tapahtui puistossa, jossa polut mahdollisesti taas risteäisivät.

Ajattelin, että nytpä keskitytään ruokapuolella vain Berliinin erikoisuuksiin tai ainakin saksalaista olla pitää. Ensimmäinen päivä vedettiin heti ihan vihkoon. Tuli varsinainen kalapäivä. Lounaaksi syötiin Fish & Chips ja illalla Sushia. Kansainvälistä keittiötä kyllä, mutta ei saksalaista nähneetkään. Kaikki ryssimiset pitää tietenkin selittää. Fish & Chips oli lounastarjouksena Bier Gardenissa (paikasta myöhemmin lisää) ja sushipaikka sattui olemaan sopivasti hotelliamme vastapäätä. Siinä oli niin helppo illan päätteeksi poiketa. Siellä jossain sushipaikan pöytien alla se Sandmännchenkin varmaan lymyili hiekkapussinsa kanssa. Sen verran alkoi nukuttamaan japanilaisten herkkujen päälle.

Lauantai menikin jo paljon paremmin. Lounaaksi nautimme currywurstia, sen tarjoamiseen vihkiytyneessä paikassa. Oli kyllä erinomainen annos.

Illan aikataulut menivät sekaisin Liverpoolin pelin takia. Irkkupubissa kärvistellyn tappiopelin jälkeen, vei nälkä taas matkaajia. Etsittiin lähin kebabpaikka, sillä rajauksella, että sisälle pitää päästä syömään. Seinästä löytyikin luukku, joka tuota Berliinissä kehitettyä herkkua mainosti. Vieressä oli ovi, josta astuimme dönerit mielessämme sisään. Heti sisään päästyämme ymmärsimme, että emme tule sitä saamaan, mitä tulimme hakemaan. Paikka oli hiukan hienompi turkkilainen ravintola (tosin samaa lafkaa ulosmyyvän kioskin kanssa). Jouduimme tyytymään fine dining iskenderiin. Iskender ei niinkään liity Berliiniin, vaan on kehitetty jossain Turkin luoteisosissa. Toki maistui ja dönerin metsätys jäi viimeisen lomapäivän varaan.

Sunnuntaina syötiin sitten currywurstia ja kebabia. Hyvin matkakaverikin jaksoi päähänpinttymäni berliiniläisistä ruoista. Ajattelin, että yhtä hyvää currywurstia en hetkeen saa. Eikä varmaan ihan heti tule itsekään tehtyä. Ja Döner on mun reissuille kuulunut aina, olin sitten missä päin tahansa.

Lounaan makkara nautittiin nyt irkkupubissa. Hyvin olivat osanneet soosin maustaa sielläkin. Makkara tuli yhtenä pötkönä, eikä paloiteltuna, kuten ykeensä.

Löytyi se dönerkin ihan viimeisillä metreillä iltapalaksi. Ostettiin lihalompsamme Mr Kebab -nimisestä pienestä kojusta, jossa oli vain kuusi jakkarapaikkaa sisällä. Velipojan kanssa ollaan aina silloin tällöin vertailtu kebabkokemuksia ja laitoin hänelle tästä arvosanaksi 8,5 / 10. Kyllä Tampereella on silti vielä maailman parhaat. Alla kuvat sunnuntain eväistä.

Perjantaina tornilta laskeuduttuamme nälkä ilmoitteli itsestään. Hetken etsinnän jälkeen löysimme Hofbräuhaus in München panimon Berliinin haarakonttorin. Nopeasti arvioiden asiakaspaikkojen määrä ilmoitetaan mieluummiin nelinumeroisella kuin kolminumeroisella luvulla. Valtava halli täynnä yksinkertaisia puupöytiä saksalaisen täsmällisissä riveissä. Olin ihan ensimmäistä kertaa tällaisessa anniskeluhallissa ja siinäpä heti kärkeen tein hiutalemaisen virheen. Tilasin puolenlitran tuopin olutta. Hiukan tuli tyttömäinen olo ympärilleni katsellessa. Lähes kaikilla muilla oli tuplasti isompi lasimuki kourassa. Toki paikkasin erheen muutamalla oikean kokoisella annoksella.

Gardenin kyljessä olevassa putiikissa myytiin tunnelmaan sopivasti nahkahousuja. Käsityö maksaa ja hyvä niin. Jäi minun housut kaupan hyllyyn. Ehkä parempi niin kuin pitämittömiksi omaan kaappiin.

Meidän reiteille ei juurikaan olutravintoloita osunut. Kaksi irkkupubia testasimme, mitään pieniä paikallisia paikkoja ei löydetty, vaikka ihan etsimällä etsittiinkin. Ehkä kaikki oluen ystävät hakeutuvat noihin valtaviin halleihin. Ehkä oluen juonti on enempi eteläisemmän alppijengin juttu. Tiedä näistä.

Kahviloita ja cocktailbaareja löytyy joka kadunkulmasta ja suoriltakin. Onhan nekin ihan viihtyisiä ja asiansa ajavat. Kuitenkin viihdyn enemmän sellaisessa pubimaisessa tunnelmassa. Aika moni muukin on Berliinissä samoilla linjoilla. Irkkupubit olivat molemmat oikein hyvin kansoitettuna.

Juodaan viinaa, tullaan viisaammiksi niin. Nämä laulun sanat tulivat mieleen, kun istahdettiin huilaamaan. Poikettiin Newtonissa viiinillä ja Einsteinissä espressomartiinilla. Viisaita herroja kai kumpikin.

Martiineja tarjoillut nuorukainen kertoi pitävänsä espressomartinien juomisesta, mutta vihaavansa niiden tarjoilemista. Kuin vakuudeksi sanoille, konstikas lasi läikäytti pisaran ruskeaa juomaa pöytäliinalle. Nurkkapöydän leidit kovasti kyselivät samalta tarjoilijalta, mitä me juomme. Ei jääty katsomaan, pääsikö herra läikyttämään lisää.

Hotelimme oli taas hiukan syrjemmässä. Kävellen on aina mukava tutustua kulmiin, joissa on enemmän paikallista elämää. Lähin S-Bahn asema Anhalter oli vain 500 metrin päässä, joten kätevästi pääsi kauemmaksi, kun sellainen kaipuu tuli. Lähin isompi keskittymä on Potsdamer Platz, josta löytyy kauppakeskusta ja ruokaravintolaa. Paulanerin ravintola tarjosi kylläkin olutta, mutta hiukan liian kiiltävissä puitteissa tämäkin.

Potsdamerin asema-aukiolla, oli auennut talvimaailma, joka on hyvinkin läheistä sukua joulutoreille. Joulutoreja Berliinissä riittää ja useita rakenteilla olevia nuosi meidänkin reiteillemme. En tiedä pitääkö kiittää Hitleriä, Honeckeriä, Mergeliä vai Willy Brandia siitä, että torit aukeavat vasta seuraavana viikonloppuna. Niitä olisi varmaan saanut kiertää omiksi tarpeiksi, jos olisivat olleet auki. Talvimaailmankin läpikulkeminen ihmismassan läpi kävi työstä.

Ison palan sunnustaista panostin nukkumattinuken etsintään. Naarasin useamman matkamuistomyymälän. Suurimmat toiveet laitoin DDR Museon kauppaan. Vaan eipä löytynyt Mattia pussukoineen nukkena sieltäkään. Pelikortit ja emalimuki olisi löytynyt, mutta olin jumissa ajatukseen pehmolelusta.

Ei auttanut mikään, piti tyytyä toiseen paikalliseen klassikkoon ampfelmaniin. Tuo liikennevalojen veikeä veijari löytyi pehmoleluna molemmissa väreissä. Päädyin punaiseen. Toivottavasti kelpaa saajalleen.

Tästä tuli nyt tällainen turistinähtävyyksiä ja ruokia esittelevä tarina. Joskus näinkin.

Askelten lisäksi mielen matkaan tarttui jäätyneitä lätäköitä, curryn tuoksua, kiskojen kirskuntaa, pakkasta poskipäillä, tungosta busseissa, portaita moottoreilla ja ilman, sinistä taivasta, vilkkuvia jouluvaloja, puisia baarijakkaroita, patsaita, kupoleita, karhuja, pylväitä, joen mutkia, leikkipuistoja, leveitä katuja, aikatauluja, reittikarttoja, lipuntarkastajia, hymyjä ja haukotuksia.