Mdina

Keväällä saamamme vinkin innoittamina kumarruimme Uberiin ja matkaan kohti Mdinaa, Maltan entistä pääkaupunkia. Onneksi Toyota vei ihan portille asti, koska muuten olisi edessä ollut melkoinen mäki kavuttavaksi.

Mdina kutsutaan "hiljaiseksi kaupungiksi", koska autoilu ei ole siellä sallittua. Kujat ovat niin kapeita ettei sinne oikein citymaasturi sopisikaan. Tämän keskiaikaisen kaupungin kujia reunustavat korkeat muurit ja kaupunkia suojelee leveä vallihauta.

Turistimassoja liikutellaan hevospeleillä. Kuullessaan kopseen nurkan takaa, ajuri huutelee toiselle. Hetken keskustellaan kumpi mahtuu paremmin väistämään. Kohtaamisia on aikojen saatossa ollut tuhansia, joten riitaa ei pääse syntymään.

Päivä oli kuuma, joten kevyen lounaan (maltalainen lautanen makkaroineen, juustoineen ja tahnoineen) ja parin virvokkeen jälkeen oli helppo päätös lähteä majoitusta kohden. Auto tilattiin rakennuksen eteen, jossa brittisotilaat pitivät hoviaan toisen maailmasodan aikoihin. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka tämä Mdina.

Valletta

Vallettaan teimme kaksi reissua. Ensimmäinen päiväsaikaan maisemia ihastelemaan ja toinen ihmettelemään iltavalaistusta illallisen seuraksi. Lauttamatka kesti alle 15 minuuttia ja kustansi menopaluuna 3.80 euroa. Lautan purku ja lastaus sujui maltalaisella tehokkuudella. Ensimmäisellä kerralla olin varma, että jonon perältä ei ehdi millään ostamaan lippua ja nousemaan kyytiin. Niin vaan istuttiin aaltojen heijaamina penkeissä.

Vallettassa ei juuri tasaista pätkää ole. Satama on luonnon lakien mukaisesti kaikista alimpana. Sieltä lähdettiin kapuamaan ja suoraan huipulle. Kyllä CISK-olut maistui huipulla. Laajasta puistosta avautui mahtava maisema turistin iloksi.

Muutama tunti päämäärätöntä haahuilua riitti. Maistuva pizza vatsaan ja olimme valmiita palaamaan kotikonnuille Sliemaan.

Perjantaina katsastettiin Vallettan ilta-elämää. Portaat olivat ihan yhtä jyrkkiä ja pitkiä kuin päivälläkin. Auringonlaskun perässä joutui kiertämään hiukan ja laskeutumaan rantaan. Kyllä kannatti, vaikka edessä oli taas kapuamista pelipaikoille.

Pari juomaa oli kiipijä ansainnut ja hyvän illallisen. Pöytää paikallisia herkkuja tarjoavaan ravintolaan joutui odottamaan puoli tuntia. Se sujui mukavasti naapuribaarissa aperitiivin kera ja oli jokaisen minuutin arvoinen odotus.

Täysi vatsa väsyttää, tiesivät jo  muinaiset huhmarilaiset ja niin kävi tälle nykyasukillekin. Valuimme lauttaa kohti läpi musiikkia tulvivien kujien. Nuori ja nätti nainen soitti saksofonia taitavasti. Pöydät hänen ympärillään olivat aivan täynnä. Ehkä hyvä niin, koska lahjeahtauman vaarahan tuossa piilee. Lautalla ei ollut enää tungosta. joten pääsin ihailemaan upeaa Vallettan iltavalaistusta peräaaltojen velloessa jalkojen juuressa. Nyt voi hyvillä mielin todeta, että Valletta on nähty ja koettu.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi

Matkablogit ja oppaat kertoivat annoskokojen olevan Maltalla reiluja. Joopa joo, ajatteli iso poika. Vain kaksi kertaa taisin syödä lautasen tyhjäksi asti. Se että ruokaa jäi, johtui juuri annoksen koosta eikä siitä, että ruoka olisi ollut pahaa. Kaikki saamani annokset olivat maukkaita, mutta nostan tähän nyt kolme paikkaa vinkiksi.

The Dubliner St Julian'sissa

Tämä sympaattinen pieni pubi tarjosi ehkä parhaat maistamani pubiruoat ikinä. Maistelulistalle mahtui Guinness stew pie ja tietenkin fish & chips. Näitä nautiskelimme sadetta pidellessä.

Piirakkan piilotetut lihanpalat värähtivät suikaleiksi haarukan hennommastakin hipaisusta. Kylkeen oli kauhottu samettista muusia, porkkanoita ja papuja. Koko komeus oli valeltu paksulla ruskealla kastikkeella. Parasta mitä mies voi suuta aukomalla tehdä.

En tiedä oliko kala turskaa, mutta täydellisen pehmeä sisus rapsakan kuoren alta paljastui. Ranet nyt on raneja ja täydensivät perinteisen kokonaisuuden, kun saivat vielä lorauksen viinietikkaa niskaansa.

posh Turkish Sliemassa

Kebabia kävin testaamassa Slieman rantakadun varressa. Tämän turkkilaisten kepappilan olin laittanut muistiin Uberilla ohi körötellessä. Matka kävellen osoittautui luultua pidemmäksi. Jälkikäteen ajateltuna olen elämässäni ottanut paljon turhempiakin askeleita.

Perinteisellä pitaleipävirityksellä testasin paikan laadun ja ihan 5/5 pitää antaa. Lampaan lihasta veistettyjä suikaleita, tomaattipainotteista salaattia, valkoista- ja mausteista kastiketta pyysin mättämään taskuun. Leipä oli tuoretta ja maut todellakin kohillaan. Pieni miinus kuumasta jonotuksesta varrasgrillien hehkussa.

Kuvassa oma ruokani haukoittelee taustalla ja etualalla pullistelee pienenä myyty mixkebab.

TaNadia Vallettassa

Rabbit on maltalaisten kansallisruoka. Paikalliset lähtevät sitä syömään perinteisesti pohjoiseen ja äijäporukassa tietenkin. Lieneekö samanlaisia reissuja kuin kuuluisat Itä-Suomen kalastusmatkat. Minulla ei nyt aikataulu antanut periksi etsiä sopivaa ukkokööriä, saati kadota muutamaksi päiväksi pohjoiseen. Päätimme nauttia tämän kansallisherkun Vallettan terassikadulla.

Kania on tarjolla raviolin täytteenä, grillatuna ja vaikka miten valmistettuna. Jotenkin oli alusta asti selvää, että haluan pupuni haudutettuna. TaNadian lista kertoi heidän pupunsa kypsyvän hitaasti punaviini-valkosipulikastikkeessa. Ravintolan pöydät olivat koko ajan täynnä ja illallistajien ilmeet tyytyväisiä. Päätimme siis odottaa hetken vapautuvaa pöytää.

Kani tuotiin syvälle lautaselle ilmeisesti kirveellä pilkottuna. Liemessä oli herneitä ja pehmeäksi hautunutta sipulia. Maku vei mennessään heti ensi puraisulla. Hetken yritin irrottaa lihoja veitsellä ja haarukalla. Pian huomasin tehtävän mahdottamaksi ja tartuin koipeen kiinni sormin. Homma toimi ja oli tarjoilijan mukaan juuri oikea tapa syödä. Päälle vielä espresso konjakilla niin hipoo täydellisyyttä.

Malta kymmenessä päivässä

Sen verran on kirjanpitohommia tehtynä, että osaan katsoa mitä reissusta jäi viivan alle. Suurimman osan ajasta vietimme Slieman alueella. Se on seniorimatkaajalle oikein mukava ja rauhallinen paikka. Rantakadulta löytyy kyllä meininkiäkin, jos sitä kaipaa. Vallettaan menevän lautan laiturin lähellä on mukavia ja seesteisiä ruokapaikkoja moneen makuun.

Majoitus saa 4/5 tähteä. Sijainti on aivan täydellinen. Hiukan oli vaikea löytää, mutta onneksi vain ensimmäisenä yönä. Pariinkin kertaan kävimme ulko-oven takana, joka oli hiukan tiukassa. Ulkoraput ja rappukäytävä oli melko epäsiisti ja osin veden vallassa. Ehkä enemmän toivoimme, ettei se olisi juuri tämä ovi.

Sisällä oli siistiä ja ilmastointi toimi mainiosti. Oli oma puhallin makuuhuoneessa ja olkkarissa. Keittiön varustelu oikein riittävä. Paistinpannuakaan ei ollut kukaan edellinen asukki raapinut pilalle.

Suihkukaappi oli varmaankin sopivan kokoinen, minä vaan olin liian iso.

Välillä piti hömpsähtää humpsutteluun ja  ottaa mukahauskoja kuvia. Toisessa kuvassa istun putken päällä kuin Cher konsanaan kasarin ja ysärin taitteessa. If I could turn back time, ihana lady silloin lauloi. Aikanaan video sai värisemään ihan eri paikasta kuin nykyään. Toisinaan tulee mietittyä, että olisipa valinnut jotain toisin. Suurin osa on mennyt kuitenkin melkein semi ok ja yhtään reissua en jättäisi tekemättä.

Toisessa kuvassa seisoo kaksi rauhan miestä. Sri Chinmoy työskenteli rauhan puolesta yli neljäkymmentä vuotta ja tuo tukevampi kaveri vain 16 kuukautta. Ehkä juuri siksi toisella on soihtu ja toisella ainoastaan vesipullo.

Meri oli niin läsnä kuin pienellä saarella voi olla.

Kallioiset rannat eivät juuri houkutelleet uimaan, mutta yhtenä päivänä uskallettiin. Ponttoonin olivat hinanneet yhtä kauaksi kuin Vesaniemessä aikoinaan. Kävi kuin Häpäsyn! Harrille, en uskaltanut lähteä aallokkoa noin pitkälle uhmaamaan. Nuoret urhot kyllä uskalsivat. Lämpimässä vedessä oli vanhan mukava kellua.

Some täyttyi Suomessa napatuista auringolaskuista. Gelatoja nuollen lähdimme mekin sellaista metsästämään. Kaunis oli ja matka takaisin mäkinen.

Löytyihän se Maltan haukkakin. Siellä se notkui Ciskiä latkimassa Queen Elizabeth Ii Pubissa. Ei käy lintua moittiminen, viihtyisä juottola kerta kaikkiaan.

Onneton patsas oli tuo maineikas petolintu. Elokuvankin katsoin ja San Fransiscossa seikkailivat. Haukka oli Maltan ritarikunnan lahja Espanialle ja anastettuja ajautunut ison veden taakse. Teos on kuitenkin klassikko ja uranuurtaja dekkarigenressä. Jotain kai siitäkin voi oman dekkarinsa jumin kanssa kipuileva raapustelija.